Isot koneet säältä suojaan

25.01.2018 // Vesa Vainio

1/2018

Kun tilakoot ja työkoneet kasvavat, on myös konehallilla oltava enemmän kokoa. Rakenteissa on tarjolla puu-, teräs- ja pressuvaihtoehtoja sekä niiden yhdistelmiä. Sisäänajovalmiiksi-toimitus on yhä yleisempi tapa hankkia konehalli.

Kun maatilojen määrä pienenee, tilakoot kasvavat, samoin käytettävät työkoneet, jolloin niiden säilyttämiselle on tarve saada enemmän tilaa. On kone sitten mikä tahansa, sitä on järkevä säilyttää katon alla säältä suojassa.

Taannoin tyypillinen konehallin koko oli 10 x 20 metriä, tänä päivänä nuo luvut ovat 15 x 30 metriä. Kun entisaikaan talon väki hoiti pääosin rakentamisen, nyt vankkaa ammattitaitoa vaativasta työstä vastaavat ulkopuoliset palveluntarjoajat. Sama koskee materiaaleja, omasta metsästä kaadettu puutavara on usein fiksua muuttaa rahaksi.

Kotimaiset valmistajat tarjoavat konehalleiksi eri valmiusasteen ratkaisuja. Yksi luottaa pitkälti puuhun, toinen teräkseen ja kolmas pressuun. Yhtä kaikki, soveltuvuutta löytyy kaikilta, niin teknisesti kuin maisemallisesti. Erityisesti isot oviaukot ovat tämän päivän vakiokeskustelun aihe.

Pomo perustaa puuhun

50-vuotiaalle Vieskan Elementti Oy:lle puuelementtihallit ovat olleet aina oleellinen osa toimintaa. Myyntipäällikkö Jyrki Jutilan mukaan puuhun perustuvan valmiselementtirakentamisen puolesta puhuvat monet tosiseikat.

– Pitkälle viety valmiusaste ja kuiva ketju säältä suojassa tehtaalla takaavat korkean laadun. Rakenteet täyttävät kaikki vaadittavat lujuusvaatimukset ja määräykset. Puuelementeillä rakentaminen on nopeaa ja valmista pintaa tulee saman tien.

Pomo-konehalli on massiivipuurakenteinen, mikä tarkoittaa kansankielellä lankun ja laudan käyttöä. Ulkoverhouksena on kahteen kertaan maalattu pystylaudoitus, katon vesitiiviyden varmistaa Ruukin värivalmis pelti. Värimaailmassa on perinteisen punaisen lisäksi mahdollisuus valita muita maisemaan ja silmään istuvia sävyjä.

Puuraaka-aineena Vieskan Elementti käyttää vain kotimaista puuta, jota se hankkii lähisahoilta.

– Meiltä tulee täydellinen puuosatoimitus, asiakkaan omalle puutavaralle ei ole tarvetta.

Mukautuva elementtiratkaisu

Asiakkaan tarpeet ja toiveet ohjaavat pitkälti yksilöllisen Pomo-konehallin suunnittelua. Elementtiratkaisussa hallin pituutta ja leveyttä voi kasvattaa 1,2 metrin jaolla. Korkeusmitta liikkuu joustavasti 2,5–5,5 metrin välillä.

Oviaukkojen sijainti ja koko on vapaasti valittavissa, kuuden metrin levyinen oviaukko on helposti toteutettavissa. Jutila muistuttaa, että iso oviaukko tuo omia haasteita niin rakenteellisesti kuin käytössä. Ikkunat tuovat valoa ja antavat näyttävyyttä rakennukselle.

– Ovet ja ikkunat ovat omaa tuotantoamme. Teemme liukuovet asennusvalmiiksi kokonaisuudeksi tehtaalla.

Kattokaltevuudessa vakiosuhde on 1:3 tai 1:4 hallin leveydestä riippuen. Lujuuslaskelmien rajoissa on mahdollista käyttää eri kaltevuuksia esimerkiksi tietyn tyylin mukaisissa miljöissä.
Perustuksissa voi käyttää erilaisia ratkaisuja paikallaan valusta valuharkkoihin ja sokkelielementteihin. Leca-harkot eivät sovellu, sillä niillä ei saa riittävää tartuntalujuutta.

– Perustusten rakentaminen kuuluu asiakkaan omaan hankintaan. Siitä ylöspäin tarjoamme täydellisen asennuspalvelun. Välimuotona löytyy säältä suojaan -asennusvaihtoehto, jolloin viimeistely jää itselle. Ja toki itsekin saa rakentaa, tarvittavat ohjeet saa meiltä.

Mikäli haluaa osan konehallista lämpimäksi, se onnistuu lämpöeristetyillä elementeillä. Hallin ulkonäköön ratkaisu ei vaikuta.


Pomo-puuelementtihalli

Tuhtia teräsrakentamista

Yli 50 vuotta konepajateollisuudessa toiminut Weckman Steel Oy tuntee teräksen ja käyttää sitä näin ollen myös Tuhti-konehalleissaan. Myyntiedustaja Erkki Malmiharju kertoo, että he pitäytyvät toimitussisällössään vain terästuotteissa.

– Toimitamme kaikki teräsosat eli pystypalkit ja kattoristikot sekä peltikatteen ja ulkoverhouspellin. Tarvittava puutavara on asiakkaan omassa hankinnassa.

Malmiharju korostaa, että Lantmännen Agro tekee hallista kaiken kattavan, myös asennuksen sisältävän tarjouksen. Weckmanilla ei ole omaa asennuspalvelua, vaan siitä vastaavat kullakin alueella toimivat jälleenmyyjien kumppanit.

Tuhti-hallin teräsosien uppokastomaalaus ja kotelopalkkihallin nerokas rakenne tarjoavat Malmiharjun mukaan vankkoja etuja käyttäjälle.

– Kolminivelkehä-mallinen kantava teräsrunko on solakka rakenne ja antaa halliin avointa tilaa harjalle asti.

Vaihtoehtoisia ratkaisuja

Weckmanin Tuhti-mallistosta löytyy kaksi koneiden säilytykseen sopivaa ratkaisua. Harjakattoiset, avointa tilaa olevat konehallit ovat leveydeltään 11–24 metriä. Tätä leveämpiin halleihin tarvitaan välipilareita. Vakioseinäkorkeus Tuhti-halleissa on aina 4,6 metriä, ja seinäkorkeus on valittavissa 3,5–6,0 metrin välillä.

– Kehäjako voi olla neljästä viiteen metriä riippuen seudun lumikuormarasituksesta ja hallin tyypistä. Teräsorsia käyttämällä päästään jopa kuuden metrin kehäjakoon asti. Vakiokattokulmat ovat 15 ja 27 astetta.

Hallin päätyihin on mahdollisuus saada koko päädyn levyiset ovet. Sivuseinillä kehäväli määrää normaalisti oven leveyden, mutta tarvittaessa saadaan leveitä oviaukkoja myös sivuseinille kasvattamalla kehäväliä.

Weckman valmistaa liuku- ja käyntiovet eristämättömänä ja toimittaa lasikuituvahvisteista valolevyä käytettäväksi ikkunoina. Tuhti-hallista on tarjolla myös kokonaan lämmin vaihtoehto. Kattoon ja seiniin tulee silloin elementit, joita löytyy eri paksuisina.

Toinen ratkaisuvaihtoehto on helppokäyttöinen pulpettikattoinen konekatos. Korkea sivuseinä voi olla avoin tai siihen voi asentaa liukuovia. Katosten syvyydet ovat 6–12 metriä kahden metrin jaolla. Nykyisin yleisin koko on 10 metriä.

Kehävälit ovat lumikuormasta riippuen 4,0–4,4 m. Tarvittaessa leveämmän oviaukon saa jättämällä yhden pilarin pois etuseinältä ja korvaamalla sen vaakaristikolla. Uudenmallinen katos, jossa käytetään kantavaa kattolevyä, voidaan tehdä kuudesta kahdeksaan metrin kehävälillä.

Hallin perustuksen rakentaminen valmisosista on yhä yleisempää. Valmiina saa peruspilareita ja sokkelielementtejä. Weckmanin toimitukseen kuuluvat kehät sekä katto-ja seinälevyt tarvikkeineen ilman puutavaraa. Seinät voi halutessaan laudoittaa hankkimalla itse tarvittavan materiaalin.

Kevyemmällä perustuksella

M&T Farms on toimittanut seitsemän vuoden ajan pressuhalleja konesuojakäyttöön. IPE-teräspalkkikaarien ja raskaspressun yhdistelmällä on rakennettavissa kolme eri levyistä hallia. 3,5 metriä leveän hallin pituus on kuusi metriä, 6,7 ja 9,2 metrin levyisissä halleissa pituus on 6–40 metriä kahden metrin jakovälillä. Harjakorkeudet ovat vastaavasti 2,50–4,85 metriä.

Pressuhallin päädyt voivat olla umpinaisia, osin auki ja osin ummessa tai kokonaan auki. Ovet voivat rullautua ylös tai ne voidaan vetää sivulle, jolloin päästään jopa kuusi metriä leveään oviaukkoon. Pressuhallin perustus on Valtteri Laihorinteen mukaan yksi sen valteista.

– Tasainen sora, hiekka, asvaltti tai pelto riittää. Ankkurointia varten tarvitaan betonilaatat tai paaluankkurit maaperän mukaan.

Laihorinne kertoo, että kaarirakenteesta huolimatta hallin korkeus on heti seinän vieressä hyvää luokkaa. Kotimaista valmistetta oleva pressuhalli on Laihorinteen mukaan tehty suomalaisiin olosuhteisiin ja se kestää niin lumikuormat kuin tuulimyräkät. Toimitus kattaa kaikki tarvittavat osat lukuun ottamatta ankkurointia.

Kolme kovaa kotimaista hallia

TUHTI teräskehähalli

  • Hallitila avoin kattoon asti.
  • Vankat kotimaiset teräskehät.
  • Monipuolinen, laajat mitoitusvaihtoehdot, muun muassa halli tai katos.
  • Voidaan valita kokonaan tai osittain lämpöeristettynä.
  • Nopea rungon pystytys vesikattoon asti.
  • Verhoilussa hyödynnettävissä haluttaessa myös puuta.

POMO puuelementtihalli

  • Valmistus säältä suojassa kuivissa tiloissa.
  • Hyödynnetty paikallista kotimaista puutavaraa.
  • Monipuolinen ja joustava mitoitus eri käyttötarpeisiin.
  • Voidaan valita kokonaan tai osin lämpöeristettynä.
  • Osaava asennusryhmä pystyttää nopeasti.
  • Puu soveltuu hyvin maaseutumaisemaan.

M&T Farm’s pressuhalli

  • Suomalaisiin olosuhteisiin suunniteltu ja mitoitettu rakenne.
  • Kuumasinkityt kaaret (3, 6 ja 9 m) ja Suomessa valmistettu pressu.
  • Ei tarvita erillisiä perustuksia.
  • Saatavana haluttaessa sokkelibetonit.
  • Nopea pystyttää, monipuoliset käyttömahdollisuudet, helposti jatkettavissa
  • Tarvittaessa halli voidaan siirtää tai myydä.

Konehallikäytön lisäksi valmistajilta on saatavissa myös muut rakennukset, esimerkiksi pihatot, eläinsuojat, tuote- ja kalustovarastot, maneesit, tallit, laakasiilojen ja lantaloiden katteet, autotallit, venevajat, korjaamot ja liiketilat. Kaikki hallit myy Lantmännen Agro -kaupat.

1/2018

Uusin lehti

Lue verkkolehti

Luetuimmat artikkelit

Lisää luetuimpia artikkeleita