Rehuanalyysin säilönnällisen laadun tunnusmerkit

Säilörehu muodostaa valtaosan naudan rehustuksesta. Korjuuaika on merkittävä tekijä, kun tarkastellaan rehun raakavalkuaisen määrää, kuitupitoisuutta ja D-arvoa. Säilönnän ja käymisprosessin pitää kuitenkin onnistua, jotta rehu maittaa ja on hyvä ravintoaineiden lähde lehmälle. Säilörehuanalyysin tulkinta ei kuitenkaan aina ole yksiselitteistä ja myös käytetyllä säilöntäaineella saattaa olla vaikutusta rehuanalyysin tuloksiin.

pH:n lasku happojen avulla 

Jotta rehu säilyy hyvin, tulee pH:n laskea sitä matalammalle mitä kosteammasta rehusta on kyse. Käytännössä pH:n lasku tapahtuu lisäämällä happoja tai maitohappobakteerien tuottaman maitohapon vaikutuksesta. 

Biologiset säilöntäaineet perustuvat rehumassaan lisättäviin maitohappobakteereihin, jotka nopeasti lisääntyessään vievät elintilaa muilta bakteereilta ja tuottavat maitohappoa pH:n laskemiseksi. 

Suolaliuoksiin perustuvan säilöntäaineen tavoite on estää haitallisten mikrobien lisääntyminen, jolloin rehussa luontaisesti olevat maitohappobakteerikannat pääsevät kasvamaan ja tuottamaan maitohappoa. Hyvin kuivissa rehuissa pH:n laskee vain hyvin vähän ja isoimman säilönnällisen riskin muodostaa hiivojen ja homeiden kasvu.

Sokerin riittävyys tärkeää

Maitohappobakteerit käyttävät rehussa olevaa sokeria ravintoaineenaan. Siksi maitohappobakteereilla tai suolaliuoksella säilötyn säilörehun sokeripitoisuus on tyypillisesti matalampi kuin hapolla säilötyn rehun. 

Jos pH on jäänyt korkeahkoksi ja sokerien määrä hyvin matalalla, on käymiseen tarvittava sokeri loppunut kesken. Sokerien riittävyyden varmistamiseksi joihinkin biologisiin säilöntäaineisiin lisätään entsyymejä. 

Ammoniakkityppi pidettävä matalana

Ammoniakkitypen määrä rehuanalyysissä kertoo raakavalkuaisen hajoamisesta ja heikosta säilöntälaadusta. Ammoniakkitypen määrän rehussa tulisi olla mahdollisimman matala. 

Ammoniakkityppi saattaa olla hieman koholla myös voimakkaan lannoituksen jäljiltä, jos kasvi ei esimerkiksi kuivuuden vuoksi ole pystynyt käyttämään annettua typpeä kasvuunsa. Ammoniakkitypellä on myös rehun pH:ta nostava vaikutus.

Haihtuvien rasvahappojen muodostuminen

Haihtuvia rasvahappoja muodostuu paitsi virhekäymisessä myös heterofermentatiivisten maitohappobakteerien tuottamana. Heterofermentatiiviset bakteerit tuottavat rehuun mm. etikkahappoa, propionihappoa ja propyleeniglykolia ja näiden yhdysvaikutus estää hiivojen ja homeiden kasvua. 

Jos säilöntään on käytetty heterofermentatiivisia maitohappobakteereita sisältäviä biologisia valmisteita, voi haihtuvien rasvahappojen pitoisuus olla hieman korkeampi, ilman että rehu on virhekäynyttä. 

Hapolla tai suolavalmisteella säilötyn rehun haihtuvien rasvahappojen pitoisuuden tulisi aina pysyä suositelluissa rajoissa. Haihtuviin rasvahappoihin lukeutuu mukaan myös voihappo. Voihappo rehussa on aina vakava merkki virhekäyneestä rehusta. 

Tuhka on riski

Tuhkan määrä koostuu sekä itse kasveissa olevista kivennäisaineista että mahdollisesti rehuun joutuneesta maa-aineksesta. Maakontaminaatio aiheuttaa ison mikrobiologisen riskin.  On iso hälytysmerkki, jos rehussa olevan tuhkan määrä on tavallista korkeampi ja lisäksi muut säilöntälaatua kuvaavat parametrit ovat koholla. 

Katsaus vielä ruokintapöydälle

Viimeinen arvio rehusta kannattaa tehdä sitä syötettäessä. Hyvin säilönyt rehu on aina raikkaan tuoksuista ja maittaa lehmälle. Erityisesti kesäaikaan saattaa rehu alkaa lämmetä vielä ruokintapöydälläkin. Jälkilämpeneminen kertoo hiivojen ja homeiden kasvusta ja aiheuttaa aina myös ravintoainehävikkiä. 

Jälkilämpenemisen riskiin voidaan vaikuttaa vielä rehua käytettäessä pitämällä rehun leikkuurintama tasaisena ja rehun kulutus riittävän suurena rintaman leveyteen verrattuna. Saatavilla on myös suoloihin ja happoihin pohjautuvia aineita, joita voi tarvittaessa lisätä seosrehuun estämään jälkilämpenemistä. 

Tummentuneet ja selkeästi homeiset kohdat kannattaa karsia pois jo siilolla. Heikkolaatuinen rehu vaikuttaa syöntiin ja on tutkimusten mukaan myös merkittävä mykotoksiinien lähde lehmälle.

Teksti: Satu Yrjänen, naudanrehujen kehityspäällikkö, Lantmännen Agro Oy