Mellit ajan hermolla

Eri maiden lypsylehmien ruokintanormit nojaavat useimmiten amerikkalaiseen NRC-julkaisuun, joka perustuu alan uusimpaan tutkimustietoon. Edellinen päivitetty versio saatiin 20 vuotta sitten. Tänä vuonna joulukuussa julkaistaan uusi yli 500 sivuinen teos. Seuraamme tarkoin kansainvälistä tutkimusta ja otamme uusimman tiedon huomioon rehujemme kehityksessä sekä ruokintasuosituksissamme. Nyt olemme päivittäneet muun muassa Mellien sisältöä uuden NRC-2021 perusteella.

Erityishuomiota huippukarjojen tarpeisiin

Viimeisen kahden vuosikymmen aikana tutkimus on edennyt huimin harppauksin, samoin lehmien tuotos on kasvanut. Vanhat tarvelaskelmat eivät siis kaikilta osin riitä tuotostason noustessa. Kun aikaisemmassa versiossa koeaineistot koostuivat enintään noin 40 kilon tuotoksesta, nyt mukana on myös tietoa 60 kiloa tuottavilta eläimiltä.

Uudessa NRC-aineistossa on tarkasteltu muun muassa eri ravintoaineiden saantia ja tarvetta sekä ylläpidon, tuotoksen, kasvun että tiineyden osalta. Uutta tutkimustietoa on myös muun muassa hiilihydraateista, rasvoista, kivennäisistä, hivenaineista, vitamiineista sekä eri komponenttien hyväksikäytöstä. Mukaan on liitetty myös osio siirtymäkaudesta, hiehoista, vasikoista sekä rehuista ja analytiikasta.

Umpilehmien magnesium tuplaantui

Hivenaineiden osalta tutkimustieto on edelleen osittain niukkaa. Siksi esimerkiksi koboltin, jodin, mangaanin, seleenin ja raudan osalta varsinaisen tarvenormin sijaan puhutaan riittävästä saannista. Saanti arvioidaan riittäväksi, jos lehmien normaalit elintoiminnat eivät kärsi puuteoireista tietyllä syöntimäärällä.

Tutkimustietoon pohjautuvat varsinaiset tarvenormit on laskettu pääkivennäisille sekä kuparille ja sinkille.  Pääkivennäisistä suurin muutos nähdään magnesiumin tarpeessa erityisesti umpikaudella, jossa se on noussut kaksinkertaiseksi 20 vuoden aikana. Käytännössä tämä on jo otettu huomioon kivennäistemme koostumuksessa useita vuosia sitten. Myös lypsävien tarvetta on kasvatettu. Kalsiumin osalta suositellaan pientä noin 5 prosentin lisäystä sekä umpilehmille että lypsäville.

Muutokset hivenaineiden saantisuosituksissa ovat pääosin maltillisia. Seleenin ruokinta on tarkoin säädeltyä, joten siihen ei tehty muutosta. Jodin ja koboltin suositus hieman kohosi. Kuparin tarvetta on pienennetty korkeatuottoisilla lehmillä, mutta lisätty umpilehmillä. Muutos johtuu siitä, että ylläpitotarvetta on nostettu, mutta maitotuotokseen ei tarvita tutkimusten mukaan yhtä paljon kuin aiemmin arveltiin. Korkeatuottoisille riittää jopa alle 10 mg/kg syötyä kuiva-ainetta. Umpilehmille suositellaan noin 17 mg/kg ka.

Mangaanin saantisuositusta on nostettu sekä umpilehmillä että lypsävillä. Syynä on arvioitua huonompi hyväksikäyttökerroin. Sinkin suositusta on nostettu 10 % umpilehmillä ja 15 % lypsävillä. Käytännössä korkeatuottoiset karjat tavoittelevat rehuannoksen sinkkitasoksi 60-75 mg kuiva-aineessa.

Enemmän E-vitamiinia tunnutettaville

A-, D- ja E-vitamiinin suositukset lasketaan lisätylle vitamiinille suhteutettuna elopainoon. Suurin muutos vitamiinisuuosituksissa tehtiin tunnutettavien E-vitamiinin osalta. Umpilehmille on tähän asti suositeltu lisättyä E-vitamiinia 1000 mg/pv. Tunnutettaville suositellaan määrän tuplaamista 2000 mg tasolle. Lypsävien E-vitamiinisuositus on edelleen 0.8 mg elopainokiloa kohden.

A-vitamiinin tarve on pienempi, kun lehmät ovat laitumella. Sisäruokinnassa umpilehmien ja alle 35 kiloa lypsävien tarve on 110 KY * elopaino. Korkeatuottoisen lehmän A-vitamiinisuositus on noin 100 000 ky/päivä.  D-vitamiinitarve lypsäville on 40 Ky/elopainokilo, kun vitamiinina on D3. Tarve kasvaa tuplaksi, jos käytetään D2:ta. Umpilehmille suositellaan 30 ky/elopainokilo.

Lehmän rehuannosta suunniteltaessa pitää tietää, minkä verran lehmä syö. Syöntiä arvioidaan tuotoksen, elopainon ja lypsykauden vaiheen lisäksi rehun koostumuksen perusteella. Erityisesti karkearehun kuitu ja sulavuus säätelevät syöntiä.

Sinkin rooli tulehduksissa

Melli-kivennäisten koostumusta on vuosien mittaan päivitetty uuden tutkimustiedon valossa. Tavoitteena on ehkäistä siirtymäkauden ongelmia ja tukea lehmien vastustuskykyä, hyvää hedelmällisyyttä sekä korkeaa maitotuotosta lypsykaudella. Uusimmassa päivityksessä on tarkennettu vitamiinien saantia sekä erityisesti sinkin määrää kaikissa Melleissä.

Umpikivennäisten tärkein komponentti on magnesium. Esimerkiksi apetilojen Umpi-Mellit sisältävät magnesiumia peräti 20 %. Umpikivennäistemme E-vitamiinipitoisuus on myös ollut markkinoiden korkein. Umpikauden E-vitamiinin saanti saadaan helposti tavoiteltuun yli 1000 mg tasolle päivässä. Poikimaosastoon voidaan uuden suosituksen mukaan lisätä vielä hieman Vita-Melli Se E:tä erityisesti, jos kohdun epämääräiset valuttelut ja utareen ongelmat ovat haasteena poikimisen jälkeen. Umpikauden HYPO-kivennäiset sisältävät anionisuolojen lisäksi orgaanisia hivenaineita, jotka helpottavat poikimisen ajan tulehdustilasta selviytymistä. Myös Kiima-Melleissä on mukana orgaaniset hivenaineet.

Sinkki on elintärkeä hivenaine monissa elimistön prosesseissa erityisesti vastustuskyvyn kannalta. Se toimii myös puolustajana pintakudoksissa (epiteelit), jotka verhoavat kehon ulko- ja sisäpintoja suojellen elimiä ja kudoksia. Esimerkiksi suoliston limakalvo on tärkeä kudos, jonka infektio saattaa osaltaan vaikuttaa poikimisen jälkeiseen elimistön tulehdustilaan kohdun ja utareen tulehduksien ohella. Sinkillä on todettu myönteinen vaikutus myös suoliston limakalvon pintasolujen toimintaan.

Teksti Merja Holma