Tusinan Tuhdin mies

Esko Hirvosen maatilalla Pohjois-Karjalassa komeilee täyden tusinan verran Weckmanin Tuhti-perävaunuja. Ensimmäisen Tuhtinsa hän osti vuonna 1993 aloitellessaan tilan pitoa, aiemmin tilalla ei ollut niitä yhtään.

Ensimmäisen Tuhtinsa Esko Hirvonen osti vuonna 1993 aloitellessaan tilan pitoa Pohjois-Karjalassa.

- Sitten tuli tarvetta toisellekin kärrylle. Kymmenennen kärryn kohdalla ajattelin, että täysi tusina on parempi ja tämän vuoden alussa ostin Kuopiosta kahdennentoista kärryni, Esko kertoo. 

Joku kerää postimerkkejä, toinen Tuhteja

Tuhtien keräily on ollut pitempiaikainen projekti. Nyt niitä on erivärisiä ja monen mallisia. Ensimmäiseen vuosikymmeneen Eskolla oli vain kolme Tuhtia, nyt maatilalla komeilee täyden tusinan verran Weckmanin Tuhti-perävaunuja. 

- Pikkuhiljaa huomasin, että niitä alkoi kertyä. Viidenteen asti kyse oli puhtaasti käyttötarpeesta, siitä eteenpäin tämä on ollut keräilyä. Joku kerää postimerkkejä, minulla nyt on näitä Tuhteja. Voihan postimerkkien keräilykin olla hintava harrastus, tuumii Hirvonen.

Hinta-laatusuhteen pitää olla kohdallaan Eskon kokoelmaan päätyvillä perävaunuilla. Kolme niistä on ostettu upouutena, loput on hankittu käytettyinä sopivan traktorilla haettavan matkan päästä. Kärryjä on haettu niin Joensuusta kuin Varkaudestakin.

- Joensuun Naumasen Seppo Saharinen on myynyt Tuhteja minullekin ja kannustanut keräilyssä, Esko kertoo.

Kokoelman kartuttaminen on ollut ajoittain varsin intensiivistä.

- Seurailin yhteen aikaan tiiviisti onko kärryjä myytävänä. Lomamatkallakin, jos yöllä ei nukuttanut, menin hotellin tietokoneelta katsomaan, josko olisi myytävänä sopivia Tuhti-kärryjä, tunnustaa Hirvonen nauraen. 

Hän sanoo arvoituksellisesti, että nyt perävaunut periaatteessa riittävät, mutta jättää auki liittyykö kokoelmaan jossakin vaiheessa uusia yksilöitä. Vannoutunut Tuhti-fani ottaisi mieluusti vaatekaappiinsa myös lempiperävaunuaiheisen t-paidan. Keräily kiinnostaa harrastuksena miestä muutenkin. Häneltä löytyy niin lännensarjakuvia kuin lasipulloissa miestä väkevämpää.

- Kerään muutakin. Erilaisia puukkoja on muutama kymmenen kappaletta, hyllyssä on 70 erilaista lasista juomapulloa ja Tex Willereitä minulla on olemassa vuodesta 1987 lähtien jokainen numero, hän kertoo.

Perävaunut tosi toimissa 

Perävaunut pääsevät maatilalla tositoimiin ja niistä pidetään hyvää huolta. Kolhuja toki työkäytössä aina tulee.

- Yksitoista kärryä mahtuu sisälle, vain yksi jää ulkosäilytykseen. Kymmenen kärryä on tällä hetkellä täynnä viljaa, kertoo Esko.

Eskon on arkistoissaan kuva, jossa hän istuu puolitoistavuotiaana harmaan Fergusonin kyydissä. Hiljattain koneenkäytön opastaja nappasi hänestä vastaavanlaisen otoksen uuden traktorinsa kyydissä ja teetti tästä joulukortin Eskolle. Kuvanottojen välissä on vierähtänyt vuosi jos toinenkin, mutta perustilanne viihtyä traktorin ohjaamossa pysyy samana. Kesällä Tuhtitkin parkkeerattiin pellolle näyttävää yhteiskuvaa varten, jotta myöhemmin voi muistella kokoelman laajuutta.

Kotimaisuus kaiken a ja o

Kysyttäessä mikä Tuhti-perävaunuissa on parasta ja onko joku lempiyksilö, kertoo Esko olevansa erityisesti maansiirtovaunujen kestävyyteen tyytyväinen. Niitä tallista löytyykin useampi kappale.

- Traktoreissa ja peräkärryissä kotimaisuus on minulle kaiken a ja o, hän sanoo.

Hirvosen Eskon tiluksilla ei varmastikaan muita merkkejä kuin Tuhteja nähdä - ja vaikuttaa vahvasti siltä, että tuskinpa Tuhti-kokoelma tuohon tusinaan jää. Jos Eskolla alkaa säilytystila loppua niin löytyyhän Weckmanilta Tuhti-teräshallipaketit uusien kärryjen suojaksi – lämpöeristettynäkin.