Pelto-ohdake ("Cirsium arvense") on monivuotinen viljojen ja nurmien ongelmarikkakasvi. Sen tunnistaa purppuranpunaisesta kukinnosta ja pariliuskaisista lehdistä. Liuskojen päässä on piikki. Varsi on karvainen ja haaroittuu voimakkaasti yläosastaan. Se voi kasvaa yli metrin mittaiseksi.

Kukinnot muodostuvat haarojen päihin. Kukinnoissa muodostuvat lenninhaivenelliset siemenet leviävät tehokkaasti tuulen mukana ja yksi kasviyksilö voi tuottaa yli 5000 siementä. Ongelmalliseksi ohdakkeen tekee myös sen syvä juuri, josta kasvu ja leviäminen jatkuu niitosta tai maanmuokkauksesta huolimatta. Pelto-ohdake on runsaimmillaan Suomen lounais- ja eteläosissa, pohjoisessa laji on harvinainen.

Ohdakeeseen saadaan erinomainen torjuntateho mm. MCPA -pohjaisilla valmisteilla. Onnistunut torjunta edellyttää, että ohdakkeet ovat selvästi taimettuneet, sillä ruiskutuksen jälkeen taimelle tuleviin ohdakkeisiin valmisteet eivät tehoa. Ohdaketta voi torjua myös niitoilla ennen siementen muodostumista sekä puhtaan kylvösiemenen käytöllä.