Uuden äärellä

Uusi-Rauvan tila on siirtymässä automaattilypsyyn vahvan eläinaineksen, uuden sukupolven ja pitkäaikaisen asiantuntijayhteistyön tukemana.

Sastamalassa sijaitsevalla Uusi-Rauvan sukutilalla eletään mielenkiintoisia aikoja. Lypsyasema ja täysaperuokinta jäävät historiaan, kun tilan 270-päinen lypsykarja siirtyy automaattilypsyyn. Samalla tilan töistä entistä suurempi vastuu siirtyy monelle tutuiksi tulleille Ellille ja Loviisalle. Vanhempien panos on silti edelleen tärkeä. Elina Erkkilä vastaa jatkossakin yrityksen kirjallisista töistä ja Loviisan kanssa siemennyksistä,  Antin pääasiallisena vastuuna on eläinten ruokinta.

Uudistus ei kuitenkaan käynnisty tyhjältä pöydältä. Taustalla on vuosien aikana rakentunut tiivis yhteistyö, jossa ruokintaa, eläinterveyttä ja tuotannon kehityskohteita on tarkasteltu avoimesti yhdessä tilan väen ja Lantmännen Agron asiantuntijoiden kanssa.

Tavoitteena korkeampi tuotos ja parempi utareterveys

Tilan karjaa on jalostettu intohimoisesti ja pitkään, mikä näkyy syvärunkoisuutena, karjan tasalaatuisuutena sekä erinomaisina pitoisuuksina. Parhaimmillaan maidon valkuaispitoisuus on ollut yli 4 % ja rasvalukemat yli 5 %. Hyvien pitoisuuksien ansiosta EKM-tuotoksessa on saavutettu 12 000 kilon rajapyykki, mutta litroissa ei ole vielä lunastettu karjan kokonaispotentiaalia.

Robottilypsyn odotetaan edistävän tuotosta kahdella tapaa, lypsykertoja lisäämällä ja utareterveyttä edistämällä. Muutostilanteessa ruokinnansuunnittelun jatkuvuus korostuu. Siksi tilalla on jo hyvissä ajoin aloitettu tulevan robottiruokinnan suunnittelu yhdessä Lantmännen Agron kanssa.

-    Asemalypsyssä on viime vuosina ollut haasteita sekä työn tasalaatuisuuden että pesurutiinien varmistamisen kanssa. Kun poikkeamat näkyivät utareterveydessä, vahvistui päätös siirtyä järjestelmään, jossa lypsyn seuranta, toistettavuus ja reagointimahdollisuudet paranevat, Elli kertoo.

Näiden haasteiden helpottuessa tuotosmäärien on aivan realistista odottaa nousevan ja Lantmännen Agron kehityspäällikkö Satu Yrjäsen kanssa onkin jo aloitettu keskustelut sopivien robottirehujen valinnasta, jotta tuotosnousua voidaan tukea tehokkaasti myös ruokinnalla.

Sorkkaterveyttä tukeva ruokinta ja olosuhteet

Automaattilypsyssä hyvä sorkkaterveys on avainasemassa ja tilalla on siirrytty ennaltaehkäisevään sorkkahoitoon. Viimeisimmästä sorkkahoidosta saatujen palautteiden perusteella Uusi-Rauvat valitsivat lypsylehmien kivennäiseksi 100 % orgaanista sinkkiä, kuparia ja mangaania sisältävän Hevi-Melli -kivennäisen, jossa on myös korotettu biotiinipitoisuus.

-     Hevi-Melli valittiin tukemaan erityisesti sorkkaterveyttä, vastustuskykyä ja hedelmällisyyttä. Ratkaisua puoltaa tilamme maaperä: Mouhijärven rautapitoisilla mailla säilörehun korkea rautapitoisuus voi heikentää epäorgaanisten hivenaineiden hyväksikäyttöä, jolloin orgaanisten hivenaineiden merkitys korostuu, Loviisa selittää.

Suomalaisissa navetoissa yhä harvinaiset hiekkapedit olivat alusta asti selkeä ratkaisu ja niihin ollaan oltu todella tyytyväisiä. Käytävät on tähän asti puhdistettu lypsyjen yhteydessä, mutta jatkossa lantaraapat tulevat pitämään myös käytävät puhtaampina.

-    Kun käytävät saadaan pidettyä kuivempina ja lehmien sorkat puhtaampina, edistää se myös utareterveyttä, Antti laskelmoi.

Samalla, kun navettaan tehdään muitakin muutostöitä, aiotaan myös parsien makuualueen pituutta kasvattaa. Kintereet ja iho ovat pehmeää hiekkaa vastaan ehjät, mutta useammalla lehmällä häntä roikkuu parren reunan yli, mikä ei varsinkaan lantaraapan kanssa ole toivottavaa.

Lisäksi navettaan asennetaan samalla myös viilennyspuhaltimet, jotka lämpöstressin ehkäisyn lisäksi tehostavat ilmanvaihtoa ja kuivattavat makuualustaa – investointi, joka maksaa itsensä hyvin nopeasti takaisin.

Kaksi rehulinjaa mahdollistaa ruokinnan tarkkuuden

Tähän asti eri eläinryhmille on tehty yhteensä kahdeksaa erilaista apetta. Vaikka ajettavalla apevaunulla appeen teko on nopeaa, halutaan jatkossa ruokintaa yksinkertaistaa ja kaikki lypsyryhmät on tarkoitus ruokkia samalla appeella.

-    Emme jatkossa jaa eläimiä tuotosvaiheen mukaan. Vain vastapoikineet ovat jatkossa omana ryhmänään, mikä vähentää siirroista aiheutuvaa työtä ja eläinten kokemaa stressiä, kertoo Elina tulevista suunnitelmista.

Eri tuotosvaiheen eläinten täsmäruokintaa helpottaa kahden eri rehun syöttömahdollisuus robotilta. Alkulypsykauteen saadaan rakennettua herumista ja vastustuskykyä tukevaa energiaa esim. Robo-Maitureilla ja Aseto-Melli energialiuoksella, loppulypsykaudella matalaenergisempi rehuvaihtoehto tuo kustannussäästöä ja ehkäisee lihomista. 

Elli ja Loviisa ovat taitavia keskustelijoita. Kaikki vinkit ja näkemykset otetaan kiitollisina vastaan, mutta niitä uskalletaan myös haastaa.

-    Kaksi rehulinjaa on myös riskienhallinnan kannalta järkevä ratkaisu. Jos toinen rehu loppuu tai rehulinjaan tulee haasteita, saadaan robotille joka tapauksessa toista rehua lypsyaktiivisuutta varmistamaan, korostaa Satu ratkaisun kokonaisvaltaista hyötyä.

Tiivis yhteistyö Lantmännen Agron kanssa jatkuu

Yhteydenpito Lantmännen Agron kanssa on ollut viikottaista ja ajoittain jopa päivittäistä. Tilan ulkopuolinen kumppani on auttanut apereseptien laadinnassa, sparrannut kehityskohteiden tunnistamisessa ja toiminut tukena erilaisissa haastetilanteissa. Vuosien yhteistyössä on syntynyt luottamus, jossa asioista voidaan puhua avoimesti ja suoraan. Kehityskohteita ei kierretä, mutta niitä tarkastellaan aina yhdessä ratkaisujen kautta.

Appeen fysikaalista laatua voidaan selvittää monella tapaa – mm. apeshakerilla, aistinvaraisesti arvioiden sekä lehmien syöntikäytöstä tarkkailemalla. Hyvä tuoksu ja sopiva rakenne ovat rehuarvojen lisäksi ruokinnan onnistumisen kulmakiviä. 

-    Emme me todellakaan palautteesta harmistu. Sitä vartenhan ulkopuolisia tilalla pyydetään käymään, että he kertovat näkemyksensä suoraan ja haastavat tilasokeutta, Antti kommentoi vuosia kestänyttä yhteistyötä.

Jatkossa Satu Yrjänen ottaa Lantmännen Agron muiden asiantuntijoiden kanssa vastuulleen tilan ruokinnansuunnittelun ja tilaneuvonnan, mikä robottilypsyyn siirryttäessä onkin todella tärkeä asia. Kävimme yhteiskäynnillä tilalla ja samalla aloitettiin jo miettimään tulevia rehu -ja ruokintastrategioita. Pääsimme myös juhlistamaan kahden uuden 100-tonnarin, Nellin ja Nuotin huippusaavutusta. 

Päivi Latvalan maalaamat 100-tonnaritaulut tulevat jatkossa koristamaan yläkerran toimiston seinää ja inspiroimaan pitkäjänteistä työtä karjan kestävyyden eteen.

Uusi-Rauvan tila voi hyvillä ja luottavaisilla mielin lähteä tavoittelemaan karjan koko tuotospotentiaalia. Pitkä yhteistyö antaa muutokseen vahvan pohjan, ja tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa kehitysvaihetta yhdessä.

Teksti: Kirsi Kause
Kuvat: Päivi Kankare ja Kirsi Kause