Tehokkuutta ja vastuullisuutta Oivallus-ruokinnalla

Kestävä maidontuotanto on murroksessa, jossa tilojen on samanaikaisesti vastattava kannattavuusvaatimuksiin, eläinten hyvinvointiin ja ympäristönäkökulmien asettamiin reunaehtoihin.

Tuotannon kehittäminen edellyttää pitkäjänteistä suunnittelua, mutta ennen kaikkea kykyä tehdä oikeita valintoja arjen työssä. Yksi keskeisistä tekijöistä on ruokinta, jonka vaikutukset ulottuvat suoraan sekä tuotostasoon että ilmastovaikutuksiin. Hyvin suunniteltu ja toteutettu ruokintastrategia ja rehuvalinnat voivat merkittävästi pienentää päästöjä ja samalla parantaa tuotannon tehokkuutta ja taloudellista tulosta.

Pitkä historia, vahva kehitystahto 

Virroilla toimiva Tulimaito Oy on esimerkki tilasta, jossa kehitystyötä tehdään määrätietoisesti tulevaisuutta kohti. Tilan historia ulottuu vuoteen 1940, mutta perinteet eivät ole este uudistumiselle. Päinvastoin, tilalla katsotaan eteenpäin ja pyritään vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin jo nyt. Lypsäviä lehmiä on 162, ja vuoden 2025 keskituotos oli 13 883 kiloa EKM. Kehityshaluinen tilanväki on lähtenyt aktiivisesti mukaan ilmastokokeiluihin, ja tuotoksen ja panoksen välisen suhteen parantaminen toimii vahvana kannustimena. 

Tulimaidon tavoitteena on olla hiilineutraali tila vuoteen 2028 mennessä. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta sen eteen tehdään määrätietoisesti työtä. Tilan isäntä Kalle toteaa, että Oivallus-rehun käyttöönotto on vienyt tilaa lähemmäs tätä päämäärää.

Tuotosta ja vastuullisia valintoja Oivallus-ruokinnalla 

Tulimaito testasi Oivallus-konseptia tilanteessa, jossa tavoitteena oli säilyttää korkea tuotostaso ja samalla vähentää rypsin käyttöä ruokinnassa. Perinteinen rypsirouhe korvattiin osittaisappeessa Oivallus Rypsillä, joka on paremmin hyödynnettävä valkuaislähde. Tämä muutos mahdollisti rypsin käytön vähentämisen noin kilolla lehmää kohti päivässä ja samalla väkirehun osuus ruokinnassa pieneni viidellä prosenttiyksiköllä. 

Uudessa ruokintaratkaisussa raakavalkuaispitoisuus oli 17,4 prosenttia kuiva-aineessa ja OIV-taso 100,1 grammaa kilossa kuiva-ainetta, ja kontrolliruokintaan verrattuna ne olivat hieman matalammalla tasolla. 

Testiruokinta ylitti odotukset maitotuotoksen osalta, sillä lehmien päivämaito nousi 41,5 kilosta 43 kiloon. Samalla maidon ureapitoisuus laski selvästi, mikä kertoo valkuaisen paremmasta hyväksikäytöstä ja tehokkaammasta typen hyödyntämisestä tuotannossa. Oivallus Rypsin pienempi käyttömäärä vähentää rypsin osuutta ruokinnasta ja siten pienentää lypsylehmän ruokinnan hiilijalanjälkeä. 

Kuva: Seitsemän päivän keskimääräisen päivämaitomäärän kehitys: vasemmalla testiruokinnalla ja oikealla kontrolliruokinta. 

Maitomäärän kasvu vaikutti odotetusti hieman pitoisuuksiin, jotka laskivat tuotoksen noustessa. EKM pysyi kuitenkin ennallaan. Tämä on normaali ilmiö, mutta suurempi maitomäärä kompensoi muutoksen niin, että euromääräinen maitotuotos lehmää kohti kasvoi kokeilujakson aikana. Maitotuotto €/lehmä per päivä nousi ja maitotuoton erotus vuodessa 135 lypsävän lehmän karjassa Oivallus-ruokinnalla tarkoittaa yli 40 000 €. Ruokinnan kustannukset pysyivät samana rypsin määrän vähentämisestä johtuen. 

Pienempi rypsin käyttömäärä vähentää ruokinnan hiilijalanjälkeä, mikä tukee tilan tavoitetta edetä kohti hiilineutraalia tuotantoa. Väkirehun osuuden pienentyminen parantaa osaltaan tuotannon kokonaistehokkuutta ja vähentää riippuvuutta ulkopuolisista panoksista. Näin ruokinnan kehittäminen toimii yhtä aikaa sekä taloudellisena että ympäristöä tukevana ratkaisuna. 

Oivallus-ruokinnalla maidon hiilijalanjälki laski -2,3 % / kg EKM. Tämä on yksi askel kohti tilan kunnianhimoista tavoitetta tuottaa hiilineutraalia maitoa.

Eläinten hyvinvointi kestävyyden perustana 

Suomessa eläinten hyvinvointia edistetään paljon. Tulimaidossa tämä näkyy karjan kestävyytenä, sillä lehmien keskimääräinen poikimakerta on 3,5. Tulos kertoo eläinten hyvästä terveydestä ja pitkäikäisyydestä. Terve ja hyvinvoiva eläin tuottaa enemmän ja pysyy pidempään karjassa, jolloin tarvittava maitomäärä voidaan tuottaa pienemmällä eläinmäärällä. Tämä parantaa tuotannon tehokkuutta ja vähentää samalla sen ympäristökuormitusta.

Osaaminen ja laatu ratkaisevat 

Tulimaidon menestyksen taustalla on vahva nautakarjaosaaminen ja tarkka talouden seuranta. Säilörehun laatuun panostetaan erityisesti, sillä se muodostaa perustan onnistuneelle ruokinnalle. Nurmisäilörehun lisäksi appeessa käytetään kokoviljasäilörehua kuidun lähteenä, mikä tukee ruokinnan tasapainoa. Kokonaisvaltainen lähestymistapa mahdollistaa sen, että jokainen ruokinnan osa-alue tukee sekä tuotosta että eläinten hyvinvointia. Näin saavutetaan parempi rehuhyötysuhde ja tasaisempi tuotanto, mikä pienentää myös ympäristövaikutuksia. 

Lantmännen Agron Henna Julkunen on mukana tukemassa tilan ruokinnan kehittämistä osana Tuotostutka VIP -palvelua. Yhteistyössä tilan kanssa arvioidaan ruokinnan onnistumista, analysoidaan tuloksia ja etsitään uusia keinoja tuotannon kehittämiseen. 

Katse kohti hiilineutraalia tulevaisuutta 

Isäntä kiteyttää ajatuksen tulevasta yksinkertaisesti: aika näyttää, mihin ilmastoasiat maataloudessa kehittyvät. Tulimaidossa suunta on kuitenkin selvä – kohti tuotantoa, jossa yhdistyvät korkea tuotos, hyvä kannattavuus ja pienempi ympäristövaikutus. 

Yhteenveto testijaksosta Oivallus-rehuilla

  • Maitotuotos kasvoi odotettua enemmän 
  • Valkuaisen hyväksikäyttö tehostui 
  • Maitotuotto nousi tuotoksen kasvun myötä 
  • Rypsin käyttö väheni merkittävästi 
  • Väkirehun osuus ruokinnassa pieneni 
  • Ruokinnan hiilijalanjälki pieneni 
  • Kokonaisuutena ruokinnan tehokkuus ja taloudellinen kannattavuus paranivat 

Teksti: Henna Julkunen