Lantmännen on maatalousosuuskunta ja johtava toimija maatalous-, kone-, bioenergia- sekä elintarvikealalla Pohjois-Euroopassa.
Maralexin kuiviketurve toimii arjessa niin broileri- kuin hevostiloilla
Kuivikkeelta vaaditaan kotieläintiloilla paljon. Sen pitää imeä kosteutta, sitoa hajuja, olla helppoa käsitellä ja ennen kaikkea tukea eläinten hyvinvointia.
Kahdella lapualaisella tilalla, L. Rajala Oy:n broileritilalla ja Kojolan Ratsutallilla, Maralex Oy:n kuiviketurve on vakiinnuttanut paikkansa arjen luotettavana kuivikeratkaisuna.
Broileritilalla kuivikkeen merkitys näkyy lintujen hyvinvoinnissa
Lapualla Hellanmaan kylässä sijaitsevalla L. Rajala Oy:n broileritilalla turve on ollut kuivikeratkaisuna jo noin 15 vuoden ajan. Tilaa isännöivä Lasse Rajala kertoo, että Maralexin turve on pysynyt käytössä, koska se on yksinkertaisesti toiminut.
Tilalla on käynnissä laajennus, jonka valmistuttua lintupaikkoja on yhteensä noin 105 000. Suuressa broilerituotannossa kuivikkeen laadulla on iso merkitys. Linnut viettävät koko kasvatusajan pehkun päällä, joten alustan on pysyttävä kunnossa erän loppuun asti.
– Onhan sillä aivan ratkaiseva vaikutus. Lintujen pitää pystyä tonkimaan ja kuivikkeen imukyvyn pitää säilyä koko erän ajan. Tärkeää on, että pohjat ovat kuohkeita vielä viiden viikon jälkeenkin, Rajala kertoo.
Rajalan mukaan turpeen tärkeimpiä ominaisuuksia broileritilalla ovat imukyky, ammoniakin sidontakyky ja hygieenisyys. Tilalla on aiemmin kokeiltu myös muita kuivikevaihtoehtoja, mutta turve on osoittautunut toimivimmaksi ratkaisuksi.
– Ei kutterin imukyky ja hygieenisyys vastaa turpeen tasoa. Turve on melkein antiseptistä materiaalia, eikä siinä bakteerit oikein viihdy. Ainakaan toistaiseksi parempaa vaihtoehtoa ei ole löytynyt.
Oikea kosteus ja toimitusvarmuus ratkaisevat
Broileritilalla kuivikkeen pitää toimia tiukassa tuotantorytmissä. Kasvatuserien välissä aikataulu on lyhyt, eikä toimituksissa ole varaa viivästyksiin.
– Jos tauko erien välissä on kahdeksan päivää ja toimitus heittää päivälläkin, se aiheuttaa heti ongelmia, Rajala sanoo.
Siksi kuivikkeen valinnassa hinta ei ole ainoa ratkaiseva tekijä. Vähintään yhtä tärkeää on, että tavaraa saa varmasti ja sovittuun aikaan.
– Totta kai hinta vaikuttaa, kun kustannukset kiristyvät. Mutta vähintään yhtä tärkeää on se, että tavaraa varmasti saa ja että se tulee oikeasti sinä päivänä, kun on sovittu.
Rajala nostaa laadun kannalta esiin myös turpeen sopivan kosteuden. Turve ei saa olla liian märkää, mutta liian kuivakaan turve ei ole paras mahdollinen, koska se voi pölistä.
– Kosteus on aika olennainen asia. Turve ei saa olla liian märkää, mutta ei ihan liian kuivaakaan. Paras on sellainen sopiva kosteus, enemmän kuitenkin kuivan puolelle kuin liian kosteaa.
L. Rajala Oy:n tilalla luotetaan turpeeseen.
Kojolan Ratsutallilla turve on taloudellinen ja helppo kuivikeratkaisu
Myös Lapualla Kojolan kylässä toimivalla Kojolan Ratsutallilla Maralexin kuiviketurve on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Ratsastuskouluna ja täyshoitotallina toimivalla tilalla on 17 karsinaa, joissa käytetään tällä hetkellä pelkästään turvetta.
Talliyrittäjä Nooa Luoma-aho kertoo, että Maralexin turve on ollut yhtäjaksoisesti käytössä kahden vuoden ajan. Valintaan ovat vaikuttaneet sekä hinta että turpeen ominaisuudet.
– Se on taloudellisin vaihtoehto, mutta samalla myös tehokkain. Siinä on käytännössä parhaat ominaisuudet, Luoma-aho sanoo.
Hevostallilla kuivikkeen pitää olla helppoa käsitellä, riittävän kuivaa ja miellyttävää käyttää päivittäisessä työssä. Luoma-ahon mukaan Maralexin turve on ollut tasalaatuista ja puhdasta.
– Se on ollut aina yhtä laadukasta. Mukana ei ole ollut mitään ylimääräistä, vaan turve on ollut tosi hyvää ja puhdasta.
Imukyky ja hajuttomuus parantavat talliolosuhteita
Kojolan Ratsutallilla turvetta lisätään karsinoihin päivittäin. turve sopii tallin toimintatapaan hyvin, sillä sitä on helppo siirtää kottikärryillä ja lapioida karsinoihin tarpeen mukaan. Hänen mukaansa turpeen parhaat ominaisuudet hevostallilla ovat hyvä imukyky ja hajuttomuus. Kun kuivike sitoo kosteutta tehokkaasti, karsinoiden puhtaanapito helpottuu ja talli-ilma pysyy miellyttävämpänä.
– Hinta on ehkä suurin tekijä, mutta myös se, että turve on imukykyisin ja hajuttomin hevosten kuivikkeista. Ilma pysyy tallissa raikkaana.
Aiemmin tallilla on käytetty myös purua, mutta Luoma-ahon kokemuksen mukaan turve on ollut toimivampi vaihtoehto.
Hyvä kuivike tukee eläinten hyvinvointia
Sekä broileritilalla että hevostallilla kuivikkeen vaikutus näkyy eläinten olosuhteissa. Broileritilalla pehkun kunto vaikuttaa lintujen mahdollisuuteen liikkua ja käyttäytyä lajilleen tyypillisellä tavalla. Hevostallilla kuiva ja hyvin imevä kuivike puolestaan auttaa pitämään karsinat miellyttävinä ja vähentämään hajuhaittoja.
Luoma-ahon mukaan turvekuivitus on näkynyt myös hevosten kavioissa.
– Minun mielestäni hevosten kaviot ovat paremmassa kunnossa, kun niillä on turvekuivitus.
Rajala nostaa broileripuolelta esiin myös jalkaterveyden. Se liittyy hänen mukaansa suoraan pehkun toimivuuteen ja lintujen hyvinvointiin.
– Jalkaterveys on tärkeä asia. Se liittyy hyvinvointiin ja siihen, että lintu pystyy toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistään.
Nooa Luoma-aho pyörittää ratsutallia Lapualla
Käytön jälkeen turve jatkaa hyötyään pellolla
Maralexin kuiviketurpeen hyöty ei pääty pelkkään kuivitukseen. L. Rajalan broileritilalla käytetty kuivike pyritään levittämään suoraan peltoon silloin, kun vuodenaika sen mahdollistaa. Muuten se varastoidaan lantalaan. Materiaalille on kysyntää myös tilan ulkopuolella, ja osa siitä menee biokaasulaitokselle.
– Kysyntää kyllä löytyy. Luovutussopimuksissa saa melkein tapella siitä, kuka sitä saa, Rajala kertoo.
Rajalan mukaan turvepohjainen kuivikelanta toimii hyvin lannoitteena ja maanparannusaineena, erityisesti savimailla.
– Kun kuivike levitetään peltoon, se on erinomainen lannoite ja maanparannusaine. Turve toimii savimailla oikein hyvin.
Teksti: Otto Kemppainen
Kuvat: Otto Kemppainen ja Maralex