Suomalaiskarjatila kanadalaisin silmin

Viimesyksyisen AIV Oiva -arvonnan päävoitto osui Mty Kuitusen tilalle Joutsaan. Tilakäynti oli kanadalaiselle ruokinta-asiantuntijalle ja yhdelle asiakasristeilymme pääpuhujista ensimmäinen kerta Suomessa. Juha Kuitusen kehitysmyönteisyys teki Daniel Scothorniin suuren vaikutuksen.

Mielenkiintoisia ja ennakkoluulottomia ratkaisuja 

Mty Kuitusen tilalla on tehty monia valtavirrasta poikkeavia ratkaisuja. Ensinnäkin tilan tuotantoa on laajennettu ostamalla naapuritilankin navetta ja nyt maatalousyhtymällä on kaksi erillistä robottipihattoa, joista toinen sijaitsee 6 km päästä talouskeskuksesta. Rehuvarastot sijaitsevat kotona, joten toinen navetta ruokitaan käytännön syistä joka toinen päivä.

- Päivittäin tehty ape olisi tietysti parempi vaihtoehto, mutta 12 kilometriä apevaunulla on niin pitkä matka, etten ole kokenut sitä ajankäytöllisesti järkeväksi ratkaisuksi, Juha kertoo. 

Paalirehuissa säilöntäaineena käytettyä AIV Oivaa laitetaan kesäaikaan kauemmas vietävään appeeseen, jolloin rehu säilyy paremmin. Käyttäjäystävällisenä sen käsittely on helppoa ja turvallista eikä se ruostuta apevaunua.

- AIV Oiva on todella miellyttävä käsitellä ja eikä sen lisääminen appeeseen tunnu vähentävän syöntiä. Päin vastoin, rehu maittaa ihan hyvin vielä jakoa seuraavanakin päivänä, kuvailee Juha.

Kuitusten kivennäistä varten IBC-kontista muokkaama ratkaisu on yksi osoitus tilanväen innovatiivisuudesta. Kivennäisten otto on tästä huomattavasti helpompaa kuin suursäkistä, kertoo Juha.

Kaikki hyöty irti kotoisista rehuista 

Appeen tasalaatuisuus, rakenne ja erinomaisen hyvä tuoksu saivat Daniel Scothornilta kiitosta. Viime kesän kuivuudesta kärsineet ja siksi osin pieneksi jääneet ohrajyvät eivät olleet valssimyllyllä jauhaantuneet aivan täydellisesti. Epätasainen jauhatustulos voi heikentää toteutuneen tärkkelysruokinnan määrää ja alentaa dieetin energia-arvoa. Tähän ongelmaan ratkaisuksi Scothorn suositteli kokeilemaan Kanadassakin käytettyä kikkaa (hydrating grain before milling) eli liottamaan jyviä 1 vrk ennen myllytystä, jolloin turvonneet jyvät rikkoutuisivat helpommin. Juha Kuitunen aikoo pohtia ehdotuksen toteutettavuutta.

Noukinvaunulla korjatun rehun silpun pituus voi vielä appeessakin olla liian pitkää. Kuitusten appeessa tarkkuussilppurilla korjatun rehun partikkelipituus oli kuitenkin Scothornin mielestä hyvä. 

Happosäilötyn ja tarkkuussilppurilla korjatun rehun laatu on erinomainen. Osin ehkä siksikin, että lypsävien rehu varastoidaan torniin. Säilörehuanalyysejä Scothorn suositteli ottamaan kahden viikon välein, jotta mahdolliset rehun muutokset voidaan paremmin huomioida ruokintasuunnitelmassa.

Kanadalaiset ovat hyviä erottelemaan jyvät akanoista

Kuitusilla on hieman poikkeuksellisesti puhdas Ayrshire karja, jonka alkuperässä on vahvasti kanadalaista perimää. Huolimatta hyvin sekoitetusta appeesta, Kuitusten ”tytöt” pyrkivät vähän lajittelemaan apetta.

Scothorn sanomassa” so so” lehmien harjoittamalle appeen lajittelulle.

Scothornin ”puhuteltua” kanadalaissukulaisiaan, totesimme lajitteluharrastuksen alkavan jo toisella puolella ruokintapöytää hiehokasvatuksen aikana, joten ratkaisuksi pulmaan on hyvä kiinnittää huomiota myös paalirehusta tehtävän hiehoappeen rakenteeseen. Ehkäisemällä pahan tavan syntymistä jo siinä vaiheessa, vähennetään ongelmaa myös lypsävien puolella.

Lehmien hyvinvointi edellä 

1990-luvulla rakennetuissa navetoissa eniten haasteita aiheuttaa tyypillisesti tilan ahtaus eikä Kuitusen navetta tee tässä poikkeusta. Parsirakenteisiin on kuitenkin saatu merkittävästi eläinten hyvinvointia ja lepoa edistävää lisätilaa aaltomallisilla niskaputkilla.

Huolimatta seinän vierustan parsien pienemmästä vapaasta päänheilautustilasta, mahdollistavat niihin asennetut aaltoniskaputket ja kauempana oleva etueste suoremman makuuasennon.

- Huomaatteko, miten suorassa seinän vierustalla olevissa parsissa maataan verrattuna keskikäytävään?" Juha Kuitunen kysyy ja ero todellakin on huomattava. Suorassa makaavat lehmät menevät makuulle ja nousevat helpommin, sekä ne myös sotkevat parsia vähemmän. 

Ilmanvaihtoon on tilalla satsattu paljon ja navettailma onkin tämän ikäiseen navettaan suorastaan erinomainen. Viime kesänä lisättiin poistohormien määrää ja kahden tuloilmakanavan sekä aiemmin asennettujen kennolevyikkunoiden lisäksi ensi kesäksi aiotaan navettaan laittaa entisten lisäksi vielä kolme kierrätysilmapuhallinta lisää. Näillä ratkaisuilla kesäaikaan herkästi lisääntyviä soluongelmia voidaan todennäköisesti oleellisesti vähentää.

Eläinten hyvinvointi on selkeästi tilallisille tärkeää ja suunnitteilla on vaihtaa jo pitkään palvelleet parsipedit uusiin. Pitkällisten vertailujen jälkeen ollaan tilalla päädytty myöhemmin hankittaviksi tuleviin Promat Comfort Mat-parsipeteihin. Parsien pituutta ei olemassa olevien seinien sisällä ole mahdollista lisätä, mutta tilalla on hienosti mietitty, miten niistä saadaan eläimille tässä tilanteessa parhaiten toimivat.

Lähtiessämme ajamaan Kuitusilta seuraavaa tilaa kohden, kiitteli Scothorn tilakäyntiä mielenkiintoiseksi ja avartavaksi.

- Olipa todella mukava ja fiksun oloinen isäntä sekä selkeä fokus eläinten hyvinvoinnin edistämiseen, summasi Scothorn meidän molempien ajatuksia ääneen.

Teksti ja kuvat: Kirsi Kause