Ostamme rukiisi

Jos siilostasi löytyy ruista, jonka sakoluvun tiedät tai epäilet olevan matala, meillä on sinulle hyviä uutisia. Ruisleipien valmistukseen tarvitaan matalan sakoluvun ruista ja siitä on nyt puutetta, joten Lantmännen Agro ostaa kaiken Suomesta saatavan elintarvikelaatuisen rukiin ja vieläpä kilpailukykyiseen hintaan.

Yleinen käsitys on, että rukiissa tulisi tavoitella mahdollisimman korkeaa sakolukua. Todellisuudessa tilanne on kuitenkin toinen ja teollisuudessa on monenlaiselle rukiille käyttöä. Erityisesti sellaisina vuosina, jolloin korjuuolosuhteet ovat ihanteelliset, saattaa syntyä jopa puutetta matalamman sakoluvun omaavasta rukiista ja niin on käynyt tänäkin vuonna.

Pulaa kotimaisesta rukiista

Lantmännen Agron viljayksikön johtajan, Jaakko Huokkolan mukaan, rukiin tuotanto on ollut Suomessa alijäämäistä jo kolmena peräkkäisenä vuotena. Viime talvi oli rukiin kannalta erityisen haastava ja Etelä-Suomessa talvituhot olivat mittavat. Ruista käytetään Suomessa 100 000 tn vuodessa ja viimeisten vuosien aikana kotimaisen rukiin tuotanto on ollut noin 70 000 tn eli alijäämää syntyy vuosittain noin 30 000 tn.

Ruisleipään tarvitaan matalasakoista ruista

Huokkola keskusteli rukiin haastavasta tilanteesta viime viikolla Helsingin MaatalousKonemessuilla Helsingin myllyn ostopäällikön Janne Sorrolan kanssa. Hän piti erityisen ongelmallisena matalan sakoluvun omaavan rukiin vähyyttä.

  • Liian korkea sakoluku on ruisleivän valmistuksen kannalta iso haaste. Ruisrouheen määrää, jota ruisleivän valmistuksessa käytetään, ei voida keinotekoisesti mitenkään prosesseissa alentaa. Matalasakolukuisessa rukiissa oleva korkea entsyymiaktiivisuus on ruisleivän valmistuksessa tärkeää, Sorrola kertoo.

Ruisrouhe valmistetaan matalasakoisesta rukiista leikaten rukiin jyvä rouheeksi.

Ostamme kaiken kotimaisen rukiin

Koska kaikesta kotimaisesta rukiista on pulaa, sitoutuu Lantmännen Agro tänä vuonna ostamaan tiloilta kaiken elintarvikekelpoisen rukiin. Joinakin vuosina sateiden viivästyttäessä puinteja matalamman sakoluvun ruista tulee myyntiin riittävästi, mutta tänä vuonna tilanne on toinen.

Normaalivuonna matalin hyväksyttävä sakolukutaso on 60, mutta nyt senkin alittavat erät otetaan vastaan. Huokkolan tarjoukseen kannattaakin tarttua, jos matalasakoista ruista siilosta löytyy!

  • Ostamme kaiken rukiin ja löydämme sille elintarviketeollisuudesta ostajan. Matalasakoinen ruis ei varsinkaan tänä vuonna päädy rehuviljaksi vaan siitä on saatavilla kilpailukykyinen hinta, Huokkola painottaa.

Ota yhteyttä Lantmännen Agron viljanostajiin. Oman alueesi viljaostajan löydät täältä.