Kauppiasvalmennus antaa eväitä tulevaan

Historian toinen Lantmännen Agro kauppiasvalmennus päättyi huhtikuun alussa. Se toteutettiin yhdessä Rastor instituutin kanssa.

Lantmännen Agro ketjun vähittäiskaupan toimintaa johtaa kauppias paikallisena itsenäisenä yrittäjänä ja sekä nykyisten että tulevien kauppiaiden tueksi järjestettävä valmennus osoittautui jälleen menestykseksi.

Hyvät eväät kauppiaana toimimiseen

”Kauppiasyrittäjän tehtävä on todella monipuolinen, mutta vaatii samalla myös monenlaista osaamista. Valmennuksen tarkoitus on antaa jo kauppiaana toimiville tai kauppiasuraa suunnitteleville lisäosaamista näihin monipuolisiin tehtäviin. Oli mahtavaa seurata kurssilaisten aitoa innostusta itsensä kehittämiseen opintojen aikana” kertoo Lantmännen Agron aluepäällikkö Tarvo Metsämäki.

Valmennus piti sisällään yhteensä viisi kahden päivän lähiopiskelujaksoa ja erilliset verkkokurssit, joissa käsiteltiin laajasti kauppiasyrittämiseen liittyviä asioita kuten toimintaympäristömme muutoksia, liiketoiminnan kehittämistä, henkilöstöjohtamista ja yrityksen talousasioita.

Hyötyä jo nykyisessäkin työssä

”Puolen vuoden uurastus on saatu päätökseen. Minulla on nyt eväät toimia Lantmännen Agro kauppiaana. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta ainakin tässä vaiheessa sain kauppiasvalmennuksesta hyvät avut nykyisiin myynnin johdon tehtäviini” totesi Perttu Heinänen. Hän työskentelee Lantmännen Agro Ilmajoella Arto Tervahauta Oy:n myyntipäällikkönä.

Ammattitaito kauppiaiden ja myyjien vahvuutena

”Kauppiaat ja heidän työntekijänsä tuntevat parhaiten asiakkaidensa erityistarpeet ja paikalliset tuotanto-olosuhteet. Meillä Lantmännen Agrossa on tärkeää, että kauppiaat ja myyjämme ovat ammattitaitoisia, joten panostamme jatkossakin osaamisen kehittämiseen” kertoo Lantmännen Agron kaupallinen johtaja Janne Mäkikalli.

Onnittelut kaikille valmistuneille!