Kasvihuoneiden lämmityksessä toimintavarmuus on ykkösasia

Kun taimikasvatus alkaa maaliskuun puolivälissä, Hellqvistin puutarhan kasvihuoneiden lämpötilan on oltava noin 10 astetta päivin ja öin. Varmuutta lämmitykseen tuovat Airrex-infrapunaöljylämmittimet.

Airrex AH-300 -lämmittimen edessä ja päällä tulee olla metri vapaata tilaa, sivuille ja taakse riittää 15 cm. Miljoonakellot kukoistavat lähinnä lämmitintä.

Sysmäläisellä Hellqvistin puutarhalla kasvaa lasin alla kesäkukkia, yrttejä ja hyötykasvien taimia. Huhti-toukokuussa puutarhalla pitää alkavan kauden kasvipaljouden kanssa kiirettä. Olosuhteiden on pysyttävä optimaalisina, eivätkä yöpakkaset saa ulottua kasvihuoneille.

Kuutisen vuotta sitten puutarhuri Arja Hellqvist hankki ensimmäisen infrapunaöljylämmittimensä. Nyt reilun 15 kilowatin Airrex AH-300 -lämmittimiä on jo kolme.

Infrapunaöljylämmittimillä saatiin kasvihuoneisiin vara- ja lisälämpöjärjestelmä. Esimerkiksi poltinvian myötä kasvihuone jäähtyy nopeasti.

– Lämmityksen toimintahäiriö aiheuttaisi valtavat tappiot. Sellaista ei yksinkertaisesti ole varaa tapahtua, sanoo Arja Hellqvist.

Lisäksi haluttiin toinen lämmönlähde tasaamaan isoimman noin tuhannen neliön kasvihuoneen takaosan lämpötilaa. Airrex ja peruslämmön antava puhaltava öljylämmitin sijaitsevat huoneen eri päädyissä. Tuuletin tehostaa vielä ilman liikettä.

– Lämpö säteilee tasaisesti ja tehokkaasti eri puolelle kasvihuonetta, toteaa Hellqvist tyytyväisenä.

Hiljainen, hajuton ja siirrettävä

Hellqvistin puutarhalla Airrex-lämmittimien yksi tärkeä ominaisuus on siirrettävyys. Airrex ei tarvitse pakoputkea ulos, joten ennen siirtoa laite vain irrotetaan verkkovirrasta. Kaksi henkilöä kantaa helposti lämmittimen tilasta toiseen, sillä lämmittimen alla on pyörät.

Lämmityskausi päättyy yleensä vaiheittain toukokuun loppupuolella. Huhtikuun lopulla yksi lämmitin oli jo siirretty lämmittämään pientä ruukutushuonetta, jossa myös sulatetaan turvetta.

– Kevyt polttoöljy palaa laitteessa niin puhtaasti, että Airrex on käytännössä hajuton.

Hellqvist arveleekin, että kun lämmityslaitteita aikanaan uusitaan, siirrettäviä ja monikäyttöisiä Airrexeja hankitaan lisää. Ja kun omaa tarvetta ei ole, lämmitintä on joskus lainattu myös naapurin karjatilalle.

Puutarhuri Arja Hellqvist nauttii työn monipuolisuudesta. Karjalanneidot kukkivat jo komeasti.

Lämmittimien kausihuolto hoituu odottaessa

Infrapunaöljylämmittimet ovat toimineet puutarhalla moitteettomasti. Termostaatista säädetään haluttu lämpötila, eikä muita säätöjä tarvita. Polttoöljyä lisätään 10 litran kannulla suunnilleen joka toinen päivä riippuen ulkolämpötilasta. Tankkiin mahtuu 45 litraa.

– Yhden kerran on tarvittu huoltoa polttoainetukoksen vuoksi. Arvelen, että tällöin täytön yhteydessä oli mennyt jotain roskaa tankkiin, kertoo Hellqvist.

Maahantuojan huoltoliike RexNordic sijaitsee Porvoon lähellä Askolassa, jonne on puutarhalta reilun puolentoista tunnin ajomatka. Hellqvist varasi ajan kausihuollolle ja vei kerralla kaikki lämmittimet Askolaan.

– Ne mahtuivat hyvin pakettiautoon ja huolto tehtiin odottaessa. Se oli todella kätevää.

Eri lajit samassa tilassa haastavat lämmityksen

Hellqvistin puutarhan lajimäärä on valtaisa. Pääosassa kasvihuoneviljelyssä ovat kesäkukat ja yrtit sekä kurkun ja tomaatin taimet. Avomaan puolella viljellään muun muassa lanttua, porkkanaa, perunaa, palsternakkaa, selleriä, salaatteja, pinaattia, kesäkurpitsaa, maissia ja pensaspapua. Osaa näistä esikasvatetaan kasvihuoneissa.

Hellqvistin puutarha sijaitsee Sysmässä, joka on vilkas kesäpitäjä. Varsinainen sesonki alkaa äitienpäivänä. Laaja tuotevalikoima houkuttelee asiakkaat puutarhalle, ja suuri osa kukista ja yrteistä myydäänkin suoraan paikan päältä. Asiakkaita palvelee myös 24 tuntia vuorokaudessa auki oleva itsepalvelukoju.

– Joka keväälle pitää löytää uutta tarjolle. Jos yhdessä huoneessa on 20 eri lajia kesäkukkia, niin lajikkeita on toista sataa. Myös yrttejä on kymmeniä. Asiakkailla pitää olla mistä valita, kertoo Arja Hellqvist.

Kun lajeja on paljon, taimimäärät yhtä lajia kohti ovat pieniä. Siksi kunkin kasvihuoneen lämpötilan tulee sopia monille lajeille. Lämmitys hoituu öljylämmittimillä, tuuletus puolestaan tehdään käsityönä luukkuja avaamalla.

– Käytännössä pyrimme kesäkukilla pitämään yöminimin 12 asteessa ja yrteillä ja tomaateilla 9–10 asteessa.

Arja Hellqvist on kolmannen polven puutarhayrittäjä, joka nauttii työn monipuolisuudesta. Puutarhassa kasvavat kasvit ovat todellista lähiruokaa: syksyn sadonkorjuun jälkeen alkaa juuresten kuoriminen ja pilkkominen keitto- ja patajuureksiksi ja jalostaminen erilaisiksi pikkelsseiksi. Ne menevät myyntiin lähiseudun kauppoihin.


Tiedustele Airrex-tuotteita lähimmältä Lantmännen Agro -kauppiaaltasi.

Airrex AH-300 -infrapunaöljylämmitin

  • Siirreltävä, ei tarvitse kiinteää asennusta

  • Ei vaadi erillistä pakoputkea

  • Hipaisukytkimet

  • Hajunehkäisyjärjestelmä

  • 12 turvajärjestelmää

  • Automaattinen termostaattiohjaus

  • Ajastinkello 0–24 h ja intervalliajastin

  • Polttoaineen tason, kallistuksen, ylikuumenemisen ja polttimen toiminnan ilmaisin ja hälytys

  • Helppokäyttöinen soft-touch ohjauspaneeli led-näytöllä sekä kaukosäädin