IgluVital-uutuudella raamikkuutta ja tasaista kasvua

Toukomaan tilalla Nivalassa vasikkakasvatukseen on panostettu määrätietoisesti jo pitkään. Vuonna 2024 tilalle valmistui uusi nuorkarjanavetta, jossa olosuhteet on suunniteltu tukemaan vasikoiden terveyttä, kasvua ja hyvinvointia parhaalla mahdollisella tavalla.

Hyvät olosuhteet, tarkka seuranta ja huolellinen hoito ovat tuottaneet tulosta: Vieroitettujen vasikoiden päiväkasvut olivat tilalla jo valmiiksi 1,0 kg. Silti vuosi sitten päätettiin kokeilla IgluVital-juomarehua. Päätös on osoittautunut oikeaksi.

Kokeilu aloitettiin kolmen hiehovasikan ryhmällä, jotka myöhemmin saivat erityisnimen ”Tehokolmikko” huikean kasvutahtinsa, raamikkuuteensa ja aktiivisuutensa ansiosta.

Testiryhmän kasvu ja kehitys tekivät niin ison vaikutuksen, että Liinamaat päättivät siirtyä kokonaan käyttämään IgluVital-juomarehua. Sitä annetaan vasikoille alun maitojuoton jälkeen ja juottoa jatketaan 2-2,5 kuukukauden ajan. Ensimmäisen kuukauden jälkeen juottomäärää aletaan rajoittaa, mikä ohjaa tehokkaasti vasikoita lisäämään kuivarehun syöntiä.

IgluVital juomarehu on korkealaatuisen raaka-ainepohjansa takia tavallisia juomarehuja arvokkaampaa, mutta tulee silti käytössä maitojuottoa edullisemmaksi. Lisäksi valikoidut ja laadukkaat raaka-aineet sekä vakioitu koostumus varmistavat ravintoaineiden optimaalisen hyväksikäytön ja ehkäisevät vaihtelusta johtuvia ruuansulatushäiriöitä. Näin eläimet voivat kehittyä tasaisesti ja omaan potentiaaliinsa yltäen.

Ensimmäisten viikkojen aikana juoman vaikutus kasvuun on huomattava ja yksi erittäin tärkeä laadun kriteeri ja kasvun mahdollistaja on maitojuoman maittavuus.

   - IgluVital on kaikista kokeilemistamme juomarehuista selvästi maittavin – kaikki vasikat juovat annoksensa aina loppuun asti, kertoo Eveliina Liinamaa havainnoistaan.

Hyvä juottokauden kasvu maksaa itsensä takaisin

IgluVitalin toimivuus perustuu sen koostumukseen. Vakioitu maitojauhepitoisuus (60%) ja erittäin korkea rasvapitoisuus (22%), mikä tekee siitä vasikan ruoansulatukselle luonnollisen ja hyvin sulavan vaihtoehdon. Lisäksi valkuaista on tavanomaista enemmän (23%), mikä tukee tehokasta kudos- ja lihaskasvua. Juomarehujen raaka-aineista hyvälaatuinen valkuainen on yksi merkittävimmistä laatu- ja kustannustekijöistä.

Eveliina Liinamaan laskelmien mukaan IgluVitalin käyttö lisää juottokauden kustannuksia noin 40 euroa vasikkaa kohden verrattuna aiemmin käytettyyn juomarehuun. Päiväkasvut ovat kuitenkin nousseet tänä talvena yli 100 g/pvä, vaikka erittäin kovat pakkaset ovat lisänneet vasikoiden energiantarvetta.

Tutkimus tukee kuitenkin investoinnin merkitystä. Soberon & Van Amburgh (2013) osoittivat sen, minkä moni tila on käytännössä havainnut: parempi juottokauden kasvu heijastuu suoraan ensikkokauden maitotuotokseen. Jo 100 gramman lisäys päivittäisessä kasvussa ennen vieroitusta ennusti keskimäärin noin 155 kiloa korkeampaa maitotuotosta ensimmäisellä lypsykaudella.

Kun vasikan alkukasvu on vahva ja tasainen, juottokauteen panostaminen maksaa itsensä takaisin – edellyttäen, että myös olosuhteet ja hoito kokonaisuutena tukevat hyvää kehitystä.

   – Kasvu on erinomaista ja yksilöiden välinen vaihtelu on vähentynyt selvästi. Ja lihaksikkuus näkyy jo pienissä vasikoissa aivan eri tavalla, kuvaa Eveliina muutosta.

Kasvu ei ole parantunut pelkästään määrällisesti – vaan myös laadullisesti. Vasikoiden rungossa näkyy vahvempi lihaksen muodostus jo varhaisessa vaiheessa.

Toimii myös isoilla kerta-annoksilla

Toukomaan tilalla vasikat juotetaan kohtalaisen isoilla kerta-annoksilla, kahdesti päivässä. IgluVital on toiminut moitteettomasti myös tässä käytännössä.

   – Meillä juotetaan isot annokset, eikä 5 litran kerta-annoskaan ole aiheuttanut mitään ongelmia, Eveliina kertoo.   

Hyvä sulavuus ja tasapainoinen koostumus mahdollistavat vahvan ravinnonsaannin ilman ruoansulatushaasteita. Samalla kasvu on jatkunut tasaisena myös vieroituksen jälkeen.

Helppoutta arkeen

Toimiva tuote näkyy myös arjen sujuvuudessa.

   – Se sekoittuu Milk Taxi -laitteessa todella hyvin eikä paakkuunnu lainkaan. Ja pesukin on ollut jopa helpompaa kuin aiemmin, selittää Eveliina.

Kun juomarehu liukenee tasaisesti eikä jätä jäämiä, hygienia pysyy hallinnassa ja työ sujuu tehokkaasti.

Kokonaisuus ratkaisee

Toukomaan tilalla tiedetään, että tulokset syntyvät kokonaisuudesta: hyvät olosuhteet, huolellinen hoito, toimiva ruokinta ja tasalaatuinen juomarehu tukevat toisiaan.

   – Olemme tykänneet tuotteesta todella paljon ja olemme laskeneet, että sen juotto on kannattavaa. Ei ole tullut mieleenkään vaihtaa, sanoo Eveliina.

Kun korkea valkuais- ja rasvapitoisuus näkyvät vahvempana lihaksikkuutena ja kasvu pysyy tasaisena yksilöiden välillä, investointi maksaa itsensä takaisin – ja antaa vahvan perustan koko eläimen tulevalle tuotantokaudelle.

Pitkäntähtäimen kasvua ja kehitystä tukee   Toukomaan tilalla myös erittäin maittava, hyvinsulava ja valkuaisrikas Pikku-Mullin Herkku, jota vasikat saavat syödä vapaasti alusta asti. Lisäksi pötsin kehitystä tukee vasikoille annettu laadukas karkearehu ja tietenkin puhdas vesi.

Teksti: Kirsi Kause
Kuvat: Eveliina Liinamaa