Liikaa rautaa nautojen ruokinnassa?

Suomessa ja Pohjois-Euroopassa on raudasta erittäin harvoin puutetta nautojen ruokinnassa. Maaperän korkea rautapitoisuus nostaa pelkästään säilörehusta tulevan raudansaannin yli nautojen tarpeen, ja liiallinen rauta vaikuttaa negatiivisesti mm. hivenaineiden hyväksikäyttöön.

Nurmisäilörehu toimii luonnollisena raudan lähteenä märehtijöille ja nauta saakin runsaasti rautaa perusrehuistaan. Lehmän raudantarve on n. 20 mg kuiva-ainesyöntikiloa kohden tarkoittaen noin 400 mg/päivä (NRC 2021).

Tyypillisesti suomalaisissa nurmirehuissa on Valion rehuanalyysien mukaan keskimäärin 80–300 mg/kg ka rautaa, mikä jo pelkästään on moninkertaisesti lehmän tarpeisiin nähden.

Vältä maa-aineksen joutumista rehuun

Korkeat nurmirehujen rautapitoisuudet (yli 300 mg/kg ka) osaltaan viittaavat myös maa-aineksen sekoittumiseen rehun joukkoon. Laajan kivennäisanalyysin teettäminen jokaisesta nurmisadosta auttaa paitsi tasapainoisen kivennäisruokinnan suunnittelussa, myös rehun hyvän hygienialaadun varmistamisessa. 

Riittävä niittokorkeus (minimi 10 cm) ja huolellinen karhotus ovat avainasemassa ehkäisemään maa-aineksen joutumista rehuun.

Säilörehun lisäksi runsaasti rautaa sisältäviä rehuja ovat myös mm. juurikasleike, melassileike ja kivennäisrehujen sisältämä ruokintakalkki. Raudan osalta ruokinnassa ongelmaksi muodostuukin näiden liiallinen saanti.

Liiallisen raudan haitat

Liiallinen rauta lisää elimistön oksidatiivista stressiä ja heikentää muiden hivenaineiden, kuten kuparin, sinkin ja mangaanin, hyväksikäyttöä. 

Rehustukseen lisätyn sulfaattimuotoisen raudan onkin tutkimusten mukaan todettu laskevan sekä maitotuotosta että kuiva-aineensyöntiä (McCaughey et al. 2005) ja heikentäneen kuiva-aineen sulavuutta (Harrison et al. 1992). 

Tyypillisesti rautalisä märehtijöille on tarpeen ainoastaan Keski-Eurooppalaisessa valkoisen vasikanlihan tuotannossa.

Teksti: Satu Yrjänen