Viljanäyte

Ota sadosta edustava näyte heti puinneilta. 

Kasvukaudenaikaiset sääolosuhteet määrittelevät millainen sato syksyllä korjataan. Todennäköistä kuitenkin on, että pitkän kylvökauden vuoksi viljan laatuvaihtelut ovat tavanomaista suuremmat. Viljanäytteiden saaminen heti puinneilta on erityisen tärkeää, jotta sadon laatukuva selviää ja viljan hinnoitteluun saadaan perustiedot.

Viljakaupan tehokkuuden ja toiminnan kannalta on tärkeää saada tietoa sadon laadusta heti sadonkorjuun alusta alkaen. Esimerkiksi: kuinka paljon vehnäsadosta on korkeavalkuaista ja -sakoista myllyvehnää, mikä osuus on keskilaatuista myllyvehnää ja mikä osuus on rehuvehnää. Eri laaduille löytyy markkinoita joko kotimaasta tai viennistä. Mitä nopeammin tieto on kaupalla käytössä, sitä paremmin markkinat saadaan hyödynnettyä ja viljavuoden viljalogistiikka voi alkaa.

Koko viljaerää parhaiten edustavan ennakkonäytteen saat ottamalla sen heti kuivatuksen jälkeen, varastoon siirron yhteydessä. Jotta näyte edustaisi koko erää, täytyy osanäytteitä ottaa riittävän monta ja tasaisesti eri puolilta erää. Kerää näyte riittävän suureen astiaan ja sekoita se sen jälkeen huolellisesti. Näytettä suositellaan varattavaksi riittävästi. Erän analysointiin riittää tavallisesti yksi litra. Näytettä kannattaa myös jättää kuivurille mahdollisia lisänäytteitä varten.

Sopiva säilytyspaikka viljanäytteille on viljavarastolla, jolloin erä ja sitä edustava näyte säilytetään samanlaisissa lämpö- ja kosteusolosuhteissa. Hyvä säilytysastia viljanäytteille on esimerkiksi löyhästi kannella suljettu muoviämpäri. Älä kuitenkaan laita astian päälle liian tiivistä kantta, jotta ilma pääsee kiertämään.

Osanäytteitä tulisi eräkoon mukaan ottaa vähintään seuraavasti:

Kilogramma Kappale
5 000 kg 20 kpl
10 000 kg 25 kpl
15 000 kg 30 kpl
25 000 kg 30 kpl
40 000 kg 40 kpl
80 000 kg 50 kpl
100 000 kg 60 kpl

 

Ennakkonäytteet kannattaa toimittaa Lantmännen Agroon analysoitavaksi heti puinnin jälkeen. Laadun perusteella pystytään määrittelemään, mihin käyttötarkoituksiin erän laatu riittää ja valitsemaan erälle siten kannattavin toimituspaikka. Näytteiden toimittamista varten voit pyytää Lantmännen Agrosta näytepusseja. Sopimusetuna analysoimme ennakkonäytteet viljelysopimusasiakkaillemme maksutta.