Uudet satoisat seokset nurmenviljelyyn

10.11.2020 // Teksti Heikki Alastalo

Lantmännen Agron nurmisiemenseosten valikoima on uudistunut ja vastaa nyt entistä paremmin viljelijöiden tarpeita erilaisissa viljelyolosuhteissa. Uudet seokset ovat syntyneet koetilamme tutkimusten pohjalta.

Joustava-timotei-nurminataseos sisältää sekä aikaisen että myöhäisen kasvurytmin timotei-lajikkeita. Seokseen on lisätty myös kaksi eri nurminata-lajiketta. Nimensä mukaisesti seoksella saadaan joustoa korjuuajankohtaan, kun eri kasvurytmin lajikkeet tuovat osaltaan lisää satoa ja sadon laatu säilyy parempana pidempään niiton viivästyessä. Eri kasvurytmin lajikkeita käytettäessä sadon määrä ja laatu säilyy myös tasaisempana eri niittokertojen välillä.

Sisältö: Aikainen timotei 40 %, myöhäinen timotei 35 %, nurminata 25 %.

Sitova-apilaseos on monipuolinen seos, jonka tarkoituksena on tuottaa suuri sato sitoen samalla tehokkaasti hiiltä maaperään. Paras hiilensidonta saadaan aikaan mahdollisimman onnistuneella ja suurella sadolla. Eri lajit kuitenkin sitovat hiiltä eri tavoin. Ruokonata ja sinimailanen sitovat hiiltä tehokkaasti syvien juuriensa ansiosta ja parantavat seoksen satoisuutta. Apilalajikkeet puolestaan sitovat hiiltä suoraan ilmakehästä ja ruokinnallisesti nostavat säilörehun valkuaista. Seoksessa on mukana eri kasvurytmin timotei-lajikkeita, ja englanninraiheinä parantaa seoksen maittavuutta sekä erityisesti toisen ja kolmannen niiton satoa.

Sisältö: Aikainen timotei 25 %, myöhäinen timotei 25 %, Ruokonata 15 %, Puna-apila 15 %, Englanninraiheinä 10 %, valkoapila 5 % ja Sinimailanen 5 %.

Taitava-täydennyskylvöseos on oikea valinta talven aiheuttamien aukkopaikkojen täydentämiseen. Seos sisältää aikaisen kasvurytmin timoteita 70 % ja englanninraiheinää 30 %. Englannin raiheinä on nopeakasvuinen laji, joka jo kylvövuonna tuo tehokkaasti satoa toiseen ja kolmanteen niittoon. Täydennyskylvössä siemenmäärä on noin 10 kg hehtaarille. Lohkolla voi kylvää vain aukkopaikat, mutta paras tulos saadaan, kun kylvetään koko lohko.

Sisältö: Aikainen timotei 70 % ja englanninraiheinä 30 %.


Valikoimassa olevat muut nurmiseokset löydät sivuiltamme lantmannenagro.fi/nurmisiemenseokset
lantmannenagro.fi/siemenet

Luetuimmat artikkelit

Lisää luetuimpia artikkeleita