Yksi vaatekerta ei tilan töihin riitä

Väärä asu konetyössä voi merkitä vaaralle altistumista. Laatuvaatteen tuntee parhaiten siitä, miltä se tuntuu päällä, sanoo kotimaisen Dimexin Tuire Krogerus.

Sopivassa työvaatteessa voi liikkua vapaasti. Se ei kinnaa eikä tunnu ikävältä päällä.

Kesä on maatilan toinen suuri työvaatesesonki talven rinnalla. Asustekauppaan mentäessä on tärkeintä tietää, mitä töitä hankittavan vaatteen kanssa tehdään.

– Moni ajattelee säästävänsä ja ostavansa vain yhdet kamppeet moneen työhön. Se ajatus kannattaa unohtaa. Parempi on ostaa useammanlaista vaatetta eri käyttöihin. Useat vaatekerrat kestävät pidempään ja ovat mukavampia jolloin työkin käy jouhevammin, teroittaa Dimexin omistajayrittäjä Tuire Krogerus.

Dimex Oy on vuonna 1982 perustettu työpukineiden toimittaja. Niin tuotesuunnittelu, kaavoitus ja malliompelu kuin asiakaspalvelukin sijaitsevat edelleen Leppävirralla. Tuire Krogerus on toisen polven Dimex-luotsi.

Jos työvaate tuntuu hyvältä, se on hyvä

Täsmällinen kokotieto on vaatetta ostaessa aina tärkeä. Kokeilua se ei kuitenkaan korvaa, sillä vaatteen valinta ei ole kiinni pelkistä taulukoista. Kunnon työvaatetus on helppo pukea ja siinä on hyvä olla. Vaatekauppaan onkin parasta mennä sen, joka hankittavaa nuttua käyttää.

– Hyvässä vaatteessa voi liikkua vapaasti. Kangas ei tunnu ikävältä, vetoketjut menevät kiinni ja kädet osuvat taskuihin. Laadukas vaate maksaa itsensä takaisin, Krogerus kuvailee.

Mutta mistä sitten tunnistaa laadukkaan työvaatteen?

– Laadun tuntee parhaiten siitä, miltä vaate tuntuu päällä.

Hyväksi havaittuunkaan ei kuitenkaan kannata jumiutua liiaksi.

– Kun asiakas löytää yhden hyvän vaatemallin, niin sitä samaa hän sitten mielellään ostaa jatkossakin. Mutta me ihmiset saatammekin eri vuosina ja vuodenaikoinakin olla vähän eri kokoisia, numeroa isompia tai pienempiä kuin vielä äsken. Tuttukin vaate pitää aina sovittaa, teroittaa Krogerus.

Ja jos taas samanlaiset vaatteet hankitaan isommalle porukalle, saattaa olla, että yhdelle hyvät housut haittaavatkin toisen tapaa tehdä samaa työtä. Toiselle joku muu malli olisikin parempi vaihtoehto.

Dimexin Petteri Tirkkonen, Riitta Krogerus ja Tuire Krogerus ovat huomanneet, että Suomessa työvaatteilta osataan vaatia laatua.

Remonttiasuste ei ole kuljettajan vaate

Koneiden kanssa toimittaessa on tärkeää varmistaa, ettei vaatteessa ole osia, jotka voivat takertua kiinni jonnekin tai jotka ehkä ovat tiellä työtä tehtäessä. Riipputaskut voivat olla hyvä valinta esimerkiksi rakennustyömaalla tai konetta korjatessa.

– Mutta kun siirrytään käyttämään konetta, riipputaskut tai muut vaatteen ulokkeet eivät ehkä olekaan hyvä asia, vaan turvallisuusriski. Sitä paitsi on ärsyttävää, jos taskun joutuu siirtämään pois tieltä 150 kertaa päivässä, Krogerus toteaa.

Jos pellon sijasta työskennellään tien vieressä tai paikassa, jossa on muuta liikennettä, on tärkeää, että yllä on hyvin erottuva ja kauas näkyvä turvavaate. Näin kulkijat näkevät ja osaavat ottaa huomioon sekä ymmärtävät hidastaa ja väistää työntekijää.

– Joissakin töissä ajoneuvosta saatetaan joutua hyppäämään keskelle tietä tai muuta liikennettä. Näissä tilanteissa on tärkeää myös kesäaikaan olla turvatakki, jossa on heijastavuutta ja käytännössä keltainen tai oranssi väri.

Vaikka Dimexin päämarkkinat ovat Suomessa, näkyvyyteen ja työturvallisuuteen liittyvät asustevaatimukset tulevat kuitenkin EU-tasolta.

Kesällä materiaalien täytyy joustaa ja olla kevyitä. Suomen kesäsää on kuitenkin tunnetusti vaihteleva. Dimexinkin valikoimista löytyy esimerkiksi softshell-takkeja, jotka sopivat huonoon säähän ja välikeleille.

– Softshell on passeli rapsakassa syksysäässä ja kevään ensimmäisille lämmöille, Krogerus sanoo.

Laatuvaate kestää ja kestää

Suomessa ollaan maatilan työvaatteiden kehityksessä ja käytössä koko maailmankin huipulla, ja asiakkaat osaavat vaatia parempaa. Keski-Euroopassa ja etenkin Englannissa näkee isännillä edelleen voittopuolisesti puuvillaisia, joustamattomia lappuhaalareita.

Kankaan joustavuudelle ja hengittävyydelle annetaan aivan eri arvo kuin ennen, ja laatua osataan vaatia. Suomessa on tehty ikään kuin aikahyppy, sillä täällä osataan tehdä työvaatteet hyvin. Se on auttanut myös Dimexia avaamaan polkuja uusille markkinoille.

– Meille on tärkeää, että tuotteemme ovat slow fashionia, niin korkealaatuisia vaatteita että niitä pidetään, kunnes ne tippuvat yltä. Se tuo asiakkaallekin kustannussäästöä. Tässä ei mennä trendien mukana vaihtaen joka kevät väriä ja kuosia, Tuire Krogerus tähdentää.

Vaikka Dimexin tuotteet ovat markkinoille tullessaan mahdollisimman pitkälle kehitettyjä, niitä viilataan kaiken aikaa yhä paremmiksi. Tuotekehitys on jatkuvaa.

– Arvostamme asiakkaiden mielipiteitä ja kehitämme tuotteita niiden perusteella, Tuire Krogerus tähdentää.

Dimexin laadukkaat työvaatteet voit hankkia Lantmännen Agron myymälästäsi.

Vaatteeseen kannattaa panostaa

  • Hyvältä tuntuva vaate nostaa työtehoa.

  • Kesäisen työasun täytyy joustaa ja hengittää.

  • Tuttuakin nuttua uusittaessa on sitä aina sovitettava.

  • Yksi asu ei sovi kaikkiin töihin: esimerkiksi remonttityössä kätevät riipputaskut voivat olla konetyössä vaaralliset.

  • Sopivien kenkien valinnassa pitää huomioida omat yksityiskohtansa.