Wametan hitsauslaitteet suunnitellaan Suomeen

03.06.2019 // Teksti Tuomas Rytky / Kuvat iStockphoto, Antti Korpinen

2/2019
Kasvavat tilakoot ja pohjoisen säät haastavat myös hitsauslaitteita. Kun olosuhteet huomioidaan suunnittelussa, lopputulos kestää.

Tilakoon kasvattaminen liittyy tunnetusti kaikkeen. Ensimmäisenä ei silti tulisi mieleen, että eläin- ja hehtaarimäärien nouseminen vaikuttaa myös tilan paja­kalustoon.

Ensinnäkin konerikot pitää tietenkin saada korjattua mahdollisimman nopeasti. Hallista on löydyttävä laitteet, joiden avulla työkatkos pidetään mahdollisimman ­lyhyenä, Weldi Oy:n toimitusjohtaja Jari Seikkula huomauttaa. Weldi tuo maahan Wameta-hitsauskoneita.

– Toisekseen maatalouskoneet ovat yhä isompia ja niiden painot ovat nousseet niin, että ne alkavat olla pelloille liian raskaita. Niinpä valmistajat käyttävät koneissaan yhä kehittyneempiä materiaaleja painon pudottamiseksi, Seikkula kertoo.

Uudet erikoismateriaalit asettavat myös hitsaukselle uusia vaatimuksia: laitteiden on pystyttävä moneen.

Kotimaiset olosuhteet suunnittelun lähtökohtana

Wameta-merkkisiä hitsauslaitteita on myyty Suomessa 15 vuotta. Viime vuosiin saakka kyseessä ovat olleet alihankkijoiden vakiotuotteet Wametalle brändättyinä.

Weldi Oy osti merkin itselleen vuonna 2013 ja aloitti ponnekkaan tuotekehityksen kiinalaisten alihankkijoiden kanssa. Weldi on keskittynyt tuotekehitykseen nyt viiden vuoden ajan. Tavoitteena on ollut kehittää vakiokoneista turvallisia ja niin laadukkaita, että ne toimivat moitteetta Suomen vaativissa olosuhteissa.

– Maatiloillahan hitsauskoneet säilytetään pääasiassa kylmissä ja kosteissa olosuhteissa. Tarpeen iskiessä hitsaus alkaa heti eikä kone ehdi lämmetä. Kun nämä asiat otetaan huomioon esimerkiksi piiri­korttien tuplalakkauksena, kone kestää, Seikkula kertoo.

Käytännössä tuotekehitys on tarkoittanut, että kiinalaiset ovat tuottaneet laitteet ja suomalaiset ovat testanneet niitä sekä kirittäneet kehitystä. Koska koneet tuotetaan Kiinassa ja Weldi taas on pieni ja ketterä yhtiö, pysyy laitteiden hinta kohtuullisena.

– Nyt tuotteet ovat tasolla, jolla voimme painaa kaasua. Siitä kertoo sekin, että pari vuotta sitten liike­vaihtomme oli kolmesataatuhatta euroa ja tänä vuonna mennään kohti yhdeksääsataa, Seikkula sanoo.

– Seuraava tavoitteemme on huoltoverkoston rakentaminen. Hyvällä huollolla koneiden ikää saadaan pidennettyä. Ja huollolle on tarvetta, sillä kosteuden lisäksi hitsejä käytetään maatiloilla usein pölyisissä paikoissa, Seikkula jatkaa.

Turvallisuuden ja laadun lisäksi tuotekehityksessä on mietitty uusia ominaisuuksia. Esimerkkinä Seikkula mainitsee Wameta TIG 200 AC/DC PRO:n, jossa on langaton kauko-ohjaus kaikille koneen säädöille.

Lantmännen Agron valikoimiin kuuluvat niin hitsit, maskit kuin pienemmätkin hitsaustarvikkeet.

Plasmaleikkurit valtaavat tilaa kaasuleikkaukselta

Jo 20–30 prosentilla maatiloista leikataan nykyään plasmalla. Jari Seikkula arvelee, että plasma on syrjäyttämässä kaasuleikkausta.

– Tärkein syy lienee helppous. Plasmalla pieni kappale on jo leikattu, kun kaasuleikkaaja vasta siirtelee raskaita pulloja oikeaan paikkaan.

Toinen tekijä on Seikkulan mukaan plasmaleikkauksen parempi turvallisuus. Silläkin on merkitystä, että kaasu on aika kallista. Plasmaleikkauksessa käytetään paineilmaa.

Wametan plasmamallistosta toimitusjohtaja pitää maatiloille sopivimpana mallia P 70. Sillä päästään purkuleikkauksessa 25 millimetriin. Seikkulan mukaan tätä järeämpää leikkuria tarvitaan tilalla harvoin, ellei konekantaan kuulu kaivinkonetta.

Tilan työt yhdellä koneella

Maatiloista puhuttaessa Weldin Jari Seikkula nostaa Wametan tuotteista esiin kaksi perusvarmaa valintaa.

Wameta 166 PRO on kevyt, mutta monipuolinen puikkokone, jolla voi lisävarustein myös TIG-hitsata.

– Kyseessä ei ole raapaisu- vaan nostosytytys-TIG, jollainen on perinteisesti ollut kallis hankittava, Seikkula sanoo.

Toinen varma vaihtoehto on Wameta MultiMig PRO 180 SYN. Samalla koneella voi tehdä niin puikko-, MIG- kuin TIG-hitsaustakin. Se vastaa uusien materiaalien mukanaan tuomaan haasteeseen.

Nimensä mukaisesti konetta voi käyttää yhden säätimen kautta synergiaohjauksella tai manuaalisesti säätäen. Siinä voi käyttää myös täytelankaa, jolloin hitsaus tuulisissa oloissa on helpompaa.

Weldi Oy

  • Perustettu 1991.
  • Toiminut vienti- ja tuontiliiketoiminnassa.
  • Osti Wameta-tuotemerkin vuonna 2013, jonka jälkeen keskittynyt hitsauslaitteisiin, niiden ­varaosiin ja hitsauksen lisäaineisiin.
  • Toimii Suomessa pääpaikkanaan Salo.
  • Pieni yritys, joka ostaa esimerkiksi tuotekehityksen ja valmistuksen alihankkijoilta.
  • Solmi jälleenmyyntisopimuksen Lantmännen Agron kanssa alkuvuodesta 2019.
  • Weldi tarjoaa hitsien ja plasmaleikkureiden ­lisäksi koneiden varaosat, hitsaussuojaimet ja hitsauksen lisäaineet.

2/2019

Uusin lehti

Lue verkkolehti

Luetuimmat artikkelit

Lisää luetuimpia artikkeleita