Jankkurointi tuli jäädäkseen

HE-VA Combi Tiller MKII -jankkurin perään voi kytkeä toisen työkoneen. Esimerkiksi jankkurin ja lautasmuokkaimen yhdistelmällä maan rakenteen hoito ja perusmuokkaus tulevat hoidettua kerta-ajolla.

Ilkka Mattila viljelee kah­den poikansa kanssa Sunniemen kartanoa Ulvilassa, Satakunnassa. 370 hehtaarin alalla tuotetaan pääasiassa leipäviljaa ja mallasohraa sekä hernettä, porkkanaa ja palsternakkaa – jälkimmäisiä sekä teollisuuden tarpeisiin että lähialueen kauppiaille. Erikoiskasvituotantoa harjoittavalla tilalla maan tiivistymiseltä ei ole vältytty ja maan rakenteen merkitys on tullut isännälle tutuksi.

– Eräälläkin lohkolla epäiltiin salaojien toimivuutta, mutta kun ne kaivettiin esiin, todettiin, ettei ongelma ollutkaan ojissa. Ne olivat kunnossa, mutta maa oli niin tiivistynyttä, ettei vesi päässyt ojiin asti. Hyvärakenteinen maa toimii sekä märkinä että kuivina vuosina, se pystyy sekä läpäisemään vettä että ­pidättämään sitä, kertoo Mattila.

Tilalla on käytetty useiden vuosien ajan nelimetristä lautasmuokkainta sekä kevät- että syysmuok­kaukseen, mutta sen on havaittu tiivistävän maata.

– Syntyy samanlainen tiivis kerros kuin kynnettäessä, mutta ­lähemmäs pintaa. Kasvien juuret eivät pääse tunkeutumaan syvälle ja sato kärsii.

Viljojen lisäksi muun muassa hernettä, porkkanaa ja palsternakkaa viljelevä Ilkka Mattila toteaa jankkuroinnin tulleen Sunniemen pelloille jäädäkseen. Maan rakenteen ­­hoito on edellytys hyville sadoille.

Jankkuri kohottaa ja hapettaa

Pidempiaikaisen harkinnan ja traktorin eteen kytketyn eräänlaisen jankkurin esiversion jälkeen ratkaisuksi hankittiin tanskalaisvalmisteinen HE-VA Combi ­Tiller MKII -jankkuri, jota voi käyttää joko ­yksinään tai ­perään kytkettävän toisen työkoneen kanssa.

Sunniemessä sänkipellot käsitellään nyt yhdistelmällä, jossa traktorin edessä kulkeva viherleik­kuri murskaa oljen, sen taakse kiinnitetty jankkuri nostaa maata ja jankkurin perässä kulkeva Disc Roller huolehtii perusmuokkauksesta.

– Jankkuri ei muokkaa, vaan kohottaa maata ja avaa sen. ­Sopiva ajonopeus on noin kahdeksan kilo­metriä tunnissa, siten laite ­ehtii nostaa maan kunnolla.

Takana ­tuleva Rolleri ei ehkä pääse siinä vauhdissa täysin ominaisuuksiinsa, sillä se on tarkoitettu nopeampaan ajoon. Syysmuokkauksessa on kuitenkin vain hyvä, jos maa jää hieman kokkareiseksi. Hiukan hidasta hommaahan tämä on, mutta toisaalta sekä jankkurointi että perusmuokkaus tulee tehtyä kertaheitolla.

Traktorin kolmipistenostolaitteeseen kiinnitetyn jankkurin voi tarvittaessa nostaa ylös ja käyttää ainoas­taan sen takana kulkevaa työkonetta. Sunniemessäkin on joskus tehty ajettaessa jokin lisä­käsittelyä kaipaamaan jäänyt kohta pellosta uudelleen pelkkää lautasmuokkainta käyttäen. Pääsääntöisesti yksi ajokerta kuitenkin riittää.

Yhdistelmässä käytettävän ­HE-VA-jankkurin ­terät tunkeutuvat maksimissaan vajaaseen kolmeenkymmeneen senttimetriin. Jos on tarvetta ulottua syvemmälle, otetaan käyttöön vanhempi, ­yksinään käytettävä jankkuri, jolla päästään 60–70 sentin syvyyteen. Siitä saadut hyvät kokemukset rohkaisivatkin toisen jankkurin hankintaan. Jankkurointi on tullut jäädäkseen, Ilkka Mattila toteaa.

HE-VA Combi Tiller MKII ­sopii käytettäväksi kaikenlaisilla maalajeilla, mutta Ilkka Mattilan mukaan se on edukseen erityisesti savimaiden syysmuokkauksessa.

– Jos tekee sänkimuokkausta, tämä on erittäin hyvä ratkaisu käytettäväksi silloin tällöin. Enkä ­pitäisi pahana, vaikka käyttäisi joka vuosikin.

Olkimassa murskataan

Olkimassa vaikuttaa osaltaan muokkauksen loppu­tulokseen. ­Ilman viherleikkuria pintaan saattaa ainakin vehnän pitkästä sängestä jäädä liikaa olkea, mikä voi tukkia kylvökoneen. Siksi letkan kärjessä kulkee hydrauliikalla toimivaksi tuunattu, astetta isompi ruohonleikkuri.

Kolmen koneen yhtäaikaiseen käyttämiseen tarvitaan jonkin verran hevosvoimia. Mattilan traktorissa niitä on noin kolmesataa, mutta kevyemmillä mailla pärjää vähemmälläkin. HE-VA Combi Tilleriä on myös saatavana eri ­leveyksillä ja valittu koko vaikuttaa osaltaan vetotehon tarpeeseen.

Lautasmuokkaimen tilalle jankkurin perään voidaan kytkeä esimerkiksi kultivaattori tai kylvökone. Tämän tyyppinen, useam­man koneen yhdistävä työskentelytapa on jo yleisesti käytössä muun muassa Ruotsissa ja Tanskassa. Suomeen ajatus on vasta rantautumassa. Ilkka Mattila on kolmen koneen yhdistelmästä saamiinsa kokemuksiin erittäin tyytyväinen – ja ainakin Sunniemen kartanossa menetelmään on siirrytty pysyvästi.