Avantilla kaurasato uusiin lukemiin

23.03.2016 // Erkki Holma

Markus Lehtisen tilalla viljeltiin vuosia suosituksi tullutta Belinda-kauraa. Lajike vaihtui viime vuonna Avantiin, ja hyvältä näyttää. Kaikki tärkeät viljelyominaisuudet osoittautuivat Belindaa paremmiksi. Lajikevaihto oli paikallaan.

Lehtisen tilalla Somerolla oli tänä vuonna sukupolvenvaihdos. Kun aikaisemmin isä teki ja poika auttoi, nyt asetelmat vaihtuivat. Kuitenkin siemenviljelyn perinne jatkuu. Tilan 80 hehtaarin peltoalasta puolet on kauran ja ohran siemenviljelyksiä ja loppu leipäviljaksi tarkoitettua kevätvehnää.

– Peltoalan kasvattamista rajoittavat Somerolla korkea pellon vuokrataso ja hukkakauravaara. Siemenviljelijän tulisi olla varma, että vuokralohkolla ei ole hukkakauraa ja että lohko ei ole hukkakaurarekisterissä sen takia, että siellä on joskus sitä ollut.

 

Kylmyys ja sateet viivästyttivät ruiskutuksia

Alkavan maatalousyrittäjän taivalta eivät kevään ja alkukesän sateet helpottaneet. Vettä tuli muutamaan otteeseen 20-30 millimetriä ja ennen kaikkea vesi tuli väärään aikaan, siinä vaiheessa, kun oras oli pintaan tulossa. 

– Tiiviit savimaat eivät läpäisseet vesimassoja kovin nopeasti ja erityisesti ohra kärsi. Kaura ja kevätvehnä sietivät sateita paremmin. Jos sateet olisi pystynyt ennustamaan, ohraa olisi kasvussa vähemmän, mutta sademäärien erot olivat suuria jopa naapurikylien välillä.

Lehtinen on myös kokeillut myyräojien ajoa, mutta viime kesän sateisiin eivät nekään tehonneet. 

Kylvöille Lehtinen pääsi vasta 22. toukokuuta, kun monena vuonna kylvömies tähyilee pellolle jo vappuna. Kesän viileys ja sateet siirsivät ruiskutukset heinäkuun puolelle. Avanti sai rikka- ja tautitorjunnan, mutta laontorjuntaa ei kauralle viime vuonna annettu. Avanti on kokeissa ollut hyvin laonkestävä ja se näkyi myös Lehtisen pelloilla. 

Tautitorjunnan kaura sai vain kerran, koska ruiskutukset tehtiin sääoloista johtuen myöhään. Kasvusto oli kuitenkin puhdas taudeista.

 

Syyskyntö tarpeen lajia vaihdettaessa

Pellot olivat syksyllä puoliksi kynnettyjä ja puoliksi kultivaattorilla ja lautasmuokkaimella kevytmuokattuja. Lehtinen pyrkii kyntämään pellot vuorollansa. Erityisesti viljalajin vaihtuessa syyskyntö on tarpeen. Muuten esikasvi tulee seuraavana vuonna läpi.

Joka tapauksessa Lehtisen pelloilla näki että siellä, missä liika vesi ei ole tehnyt tuhoja, Avanti-kaura antaa mitä koetulokset lupaavat: kasvusto on vahva ja satoa on tulossa. Avantin röyhy on komea ja jyvä suurikokoinen.

– Satotuloksista voi todeta, että hehtolitrapaino oli yllättävän korkea, 63 kiloa. Hehtaarisato ylti 5 500 kilon vaiheille. Myös korrenlujuus oli hyvä, kaura ei mennyt lakoon, vaikka se ei laontorjuntaa saanutkaan. 

Uusin lehti

Lue verkkolehti

Luetuimmat artikkelit

Lisää luetuimpia artikkeleita