Peltojen salaojitus lisää tuottoa

20.09.2015 // Tuomas Lehtonen

Monet Suomen pelloista kaipaavat salaojitusta tai vanhan ojitusjärjestelmän päivittämistä. Investointi kannattaa, sillä salaojitus tehostaa viljelyä, helpottaa pellolla työskentelyä ja vähentää ympäristön rehevöitymistä.

Kun Etelä-Suomen Salaojakeskuksen toiminnanjohtajalta Janne Pulkalta kysyy salaojituksen eduista, saa pitkän, mutta selkeän vastauksen. 

– Keskeisin etu on pellon paikalliskuivatuksen paraneminen, mikä parantaa sadon määrää ja laatua. Samalla pellon huolto- ja kunnossapitotarve vähenee ja pellolle päästään keväällä aikaisemmin töihin, Pulkka kertoo.

– Avo-ojien poistumisen myötä työkoneilla liikkuminen tehostuu. Pellon rakenne pysyy parempana ja ravinteikkaampana, kun vesien pinta­valuntaa hallitaan paremmin. Pellon ravinteet eivät myöskään päädy rehevöittämään vesistöjä. 

Pulkka arvioi, että Suomen pelloista noin 60 prosenttia on salaojitettu, monet 1970–80-luvuilla tai jo aiemmin. Vanhat järjestelmät saattavat toimia, mutta kuivatusteho ei usein riitä nykyisten koneketjujen, tuotantomäärien ja aikaistuneiden toukotöiden tarpeisiin. Korjauksia sekä uusintaa ja täydentävää salaojitusta pitäisikin tehdä jo kiireesti. 

Salaojittamattomista pelloista noin 60 prosenttia hyötyisi salaojituksesta. Loput 40 prosenttia pelloista eivät salaojitusta tarvitse, joko maalajinsa tai suurien viettävyyssuhteiden takia. 

Haastavimpia salaojitettavia ovat peltoalueet, joilla esiintyy ruostetta, lähteisyyttä tai voimakkaasti paineellista pohjavettä. Ruostesakka tukkii helposti putkiston, joten putkiston huoltomahdollisuudet on suunniteltava hyvin. Huoltotoimenpiteet tulee myös muistaa tehdä, jotta alueiden kuivatuksellinen toimintakyky varmistetaan.

– Perussalaojituksesta ei ole juuri apua alavilla ja vesistön suuntaan kallistuvilla pelloilla, joiden kantavuus on heikko ja kuivavara pieni. Salaojituksen lisäksi pitäisi tapauskohtaisesti vähintään asentaa erillinen pumppu laskuaukkokaivoon. Tarvittaessa tulee rakentaa vielä pumppaamo tai pellon ja vesistön erottava penger, jotta vedet saadaan ohjattua hallitusti, Pulkka sanoo.

Räätälöinti pellon tarpeisiin

Salaojajärjestelmiä valmistavan Uponorin tuotepäällikön Tomi Lempisen mukaan tiilisistä ja puisista sala­ojaputkista on siirrytty muovisiin 80-luvulla. Putkien, liitäntäosien ja kaivojen valmistusta ohjaavat tarkat laatustandardit.

– Pellon paikalliskuivatus toteutetaan imuojilla, jotka tehdään tyypillisesti 50–65 millimetrin salaojaputkesta. Putken halkaisija riippuu arvioiduista vesimääristä ja maan koostumuksesta, Lempinen kertoo.

– Imuojat liittyvät suurempaan kokoajaojaan, joka ohjaa vedet edelleen lasku- ja valtaojiin. Kokoajaojan läpimitta kasvaa lähestyttäessä laskuojaa. Saatavana on 80–160 millimetrin peltosalaojaputkia. Kokoajaojan loppupäähän kiinnitetään muoviputki, jonka laskuaukko on suojattu ritilällä tai läpällä.

Imuojat liittyvät kokoajaojaan sivu-, pika- tai huuhteluliitoksilla. Huuhteluliitosten avulla putket päästään puhdistamaan mahdollisista tukoksista. 

Paikkoihin, joihin oikean laskun saaminen on hankalaa, voidaan asentaa kokoaja- eli välppäkaivoja, joiden avulla sivuvedet voidaan johtaa rakennettaviin putkilinjoihin. Kaivot estävät veden kulkeutumisen väärään suuntaan. 

Kokoajaojiin asennettavista tarkastuskaivoista puolestaan tarkastetaan salaojajärjestelmän toimivuus. Uponorilta on saatavissa myös säätösalaoja- ja läppäkaivoja sekä laaja osavalikoima, joilla salaojitusta voi tarpeen mukaan parantaa.


 

Salaojitusta suunnitellessa tulee ottaa huomioon maan rakenne, johon vaikuttavat esimerkiksi kosteus, kasvusto sekä viljelyssä käytetyt koneet.

Lempisen mukaan imuojissa käytetään yleensä 150 tai 200 metrin kiepeissä toimitettavaa salaojaputkea. Asennustyö on järkevää jättää ammattiurakoitsijalle, sillä oikean kaadon aikaansaaminen edellyttää tarkkuutta. Tarkoitukseen soveltuvilla koneilla pitkien putkikieppien asentaminen on nopeaa, ja salaojasorat saadaan ajettua kaivantoon samalla kertaa.

Kannattava investointi

Salaojituksen toteutukseen ja näin ollen myös hintaan vaikuttavat monet tekijät. Esimerkiksi pellon maantieteellinen sijainti, viettävyys, perusmaalaji ja päätuotantosuunta sekä salaojasoran ja urakoitsijoiden saatavuus ratkaisevat paljon. Tarkkaa hinta-arviota onkin mahdotonta antaa kohdetta tuntematta. Pulkka kuitenkin arvioi, että yhden peltohehtaarin salaojittaminen maksaa ilman arvonlisäveroa keskimäärin noin 3 500 euroa.

Salaojitukseen voi hakea tukea ELY-keskuksilta. Pulkka kertoo maa- ja metsätalousministeriön määritelleen salaojituksen hinnaksi 3,60 euroa juoksumetriltä. Tästä kulusta voi saada 30 prosenttia avustusta, mutta alle 3 000 euron avustuksia ei kuitenkaan myönnetä. Nopealla laskutoimituksella selviää, että tuen saamiseksi peltopinta-alan pitäisi olla vähintään 4,5–5 hehtaaria tai kaivettavia ojametrejä noin 2 780.

– Tämä on epäkohta, sillä peltojen pinta-alat vaihtelevat alueittain merkittävästi, mutta kaikkien peltojen salaojittaminen on kuitenkin yhtä tärkeää. Vaikka avustusta ei saisikaan, salaojitusta ei kannata jättää tekemättä. Salaojittaminen on aina pääoman turvallista sijoittamista. Peltoa myydessä investoinnin hinnan saa moninkertaisena takaisin, Pulkka rohkaisee. 

Huomioi nämä

  • Aloita suunnittelu edellisellä kasvukaudella salaojasuunnittelijan tai -teknikon kanssa. Näin myös tukien haku ja urakointisopimus saadaan hoidettua ajoissa. 
  • Ojalinjat syvyyksineen merkitään merkkipaaluilla pelloille työpaalutuksen yhteydessä. 
  • Ajoita salaojaurakoitsijan kaivutyö mahdollisimman kuivaan vuodenaikaan. Mieluiten kesään, mutta kevät ja syksykin käyvät. 
  • Urakoitsijat kaivavat uutta salaojaa yhdestä neljään hehtaaria päivässä kalustosta riippuen.
  • Hankkeen huolellinen dokumentointi vaikuttaa pellon myyntiarvoon sekä helpottaa jatkossa huolto- ja kunnossapitotoimia.

Lähde: Janne Pulkka, Etelä-Suomen Salaojakeskus

 

Uusin lehti

Lue verkkolehti

Luetuimmat artikkelit

Lisää luetuimpia artikkeleita