Oniar – luotettavat metsäkoneet omatoimiseen metsänhoitoon

20.09.2015 // Hannu Koivisto

Oniar on metsäkoneiden menestystarina Virosta. Rein Loel aloitti 2003 vuokratussa puuliiterissä yhdellä hitsauslaitteella koneiden valmistusta. 12 vuotta myöhemmin 5 000 neliön tuotantotiloissa 80 ihmistä tekee töitä. K-maatalous on löytänyt modernin ja joustavaliikkeisen kultajyvän yhteistyökumppanikseen. 

Keskon tuotepäällikkö Ilari Pesolan sanavarastosta voisi poimia kiteytyksen ”nykyaikainen ja luotettava”. Pesolan mukaan Oniarilla kaikki toimii kuin junan vessa, täsmällisesti ajallaan. 

– Tuotteiden toimitukset esimerkiksi ilmoitetaan vielä uudelleen pari päivää ennen toimitusta, Pesola kertoo. 

Oniar edustaa uuden sukupolven palveluosaamista ja halua. Modernin yrityksen markkinat ovat laajentuneet Suomen, Saksan ja Itävallan päämarkkina-alueen ulkopuolelle Kanadaan, Australiaan, Singaporeen, Venäjälle ja Etelä-Amerikkaan.

Yhden miehen puuliiteripajasta alkanut yritys tekee nyt 6,5 miljoonan euron liikevaihtoa ja jatkaa kehittymistään.

 

Laatua lahden takaa

– Meidän toimintaperiaatteemme on, että valmistamme koneita, mitä itsekin haluaisin hankkia. Se mitä on luvattu, on aina pidetty, sanoo markkinointipäällikkö Kristjan Kuusk

– Jos tarrat otetaan pois, valmistusmaata ei voi ainakaan merkonomin silmillä määritellä, Pesola sanoo. 

Kaikki on valmistettu ja suunniteltu Oniarissa, Märjamaalla, Tallinnan ja Pärnun puolivälissä. 

– Keskellä tietä, kuten Kuusk ilmaisee. 

Suunnittelussa apuna on viimeisin 3D-tekniikka, jolla lasketaan rakenteiden lujuudet ja väsymisrajat. 

Isot rakenteet ja pitkät saumat, kuten puomit, hitsataan kahdella robotilla. Pienemmät saumat hitsataan käsin. 

Kaikki perustyökoneet, sorvit, jyrsimet, plasma ja laserleikkurit ovat tietokoneohjattuja. Viimeistely tehdään täysautomaattisella raepuhallus- ja maalauslinjalla. 

Rakenneteräkset ovat ruotsalalaista SSAB:n tuotteita, joilla on korkea murtolujuus.

 

Oniar kehittyy kiivaasti

Tuotantolaitoksen lyhyt historia on menestystarina jo nyt. 6,5 miljoonan liikevaihto 12 vuodessa on sinänsä kova saavutus. Vuokratun puuliiterin tilalla on nyt puoli hehtaaria tuotantotilaa. 

Yritys on aloittanut vaatimattomasti, ja vaatimattomuus jatkuu nöyränä palveluna. 

Tehtaalla ei ole konttorina vieläkään mitään ultramodernia akvaariota, vaan tarkoitukseen sopivat, vaikkakin vanhat mutta käytännölliset tilat. 

 

Omatoimiseen metsänhoitoon

Oniarin koneet on tehty asiakkaille, joilla on metsää. Jos on metsää, sitä pitää hoitaa. 

Omilla edullisilla koneilla on kysyntää, koska moni metsänomistaja haluaa tehdä hommat itse koneellisesti ja tehokkaasti.

Oniarin koneille on markkinarakoa harrastevälineiden ja ammattikaluston välissä.

Varustevaihtoehtoja löytyy paljon, mutta kaikkea ei Suomen valikoimissa tarvita. Täällä ei moni ole kiinnostunut esimerkiksi veivattavista tukijaloista.  

Sen sijaan esimerkiksi pienimmissäkin malleissa isommat 400-milliset renkaat kiinnostavat. 

Pienin malli on varustettu vakiona kahdella pankko­parilla. 

 

Tuotteet ovat omassa kokoluokassaan

Oniarilla on tällä hetkellä K-maatalouden myynnissä neljä erilaista metsäperävaunu-kuormain pakettia: Fox, Wolf, Bear ja Big Bear. 

– Ristin helppouden vuoksi esimerkiksi pienimmän paketin Foxiksi, ja joustavasti toimiva tehdas otti termin heti käyttöön, Ilari Pesola naurahtaa. 

Perävaunu-kuormainpaketit ovat täysimittaisia metsäkoneita, mutta hintaluokka on kukkarolle sopiva. 

Kaksi isompaa pakettia soveltuvat  Kristjan Kuuskin mukaan metsätilojen kokopäiväurakointiin. Isojen mallien tuotekehittelyn tulos on tullut juuri hautomosta ja ne esitellään KoneAgriassa, jonka jälkeen seuraava isompi esilläolo on Agritechnikassa.

Pienin Fox soveltuu 5,2-metrisen kuormaimen ja seitsemän tonnin perävaunun kanssa polttorangan ajoon, tuulenkaatojen keräilyyn ja satunnaisten tukkien kuljetukseen. 

Wolfissa on kuormain ja perävaunu seuraavassa, isommassa kategoriassa. Se sopii suuremman maa- ja metsätilan tarpeisiin. Kuormain on 6,7-metrinen ja perävaunu kymmentonninen.

Kaksi suurempaa pakettia ovat melkein pro-luokassa, kuten Pesola asian ilmaisee. 

 

Etelänaapurin teollinen osaaminen on kehittynyt

Oniarin maailmanvalloittaminen alkaa Suomesta, metsien maasta. Nykyaikaisella ja tehokkaalla konseptilla on suuri imagollinen merkitys. Työn laatu ja koneiden huolellinen suunnittelu ja teollinen osaaminen ovat asioita, joita ei etelänaapuriin ole aiemmin varauksettomasti yhdistetty. 

 

 

Uusin lehti

Lue verkkolehti

Luetuimmat artikkelit

Lisää luetuimpia artikkeleita