Kasvinjalostus kasvattaa ohralajikkeiden satoa

20.01.2015 // Ari Rajala ja Pirjo Peltonen-Sainio

Kylvöjä suunnitellessa sanontaa ”vanhassa vara parempi” ei kannata noudattaa – ainakaan lajikevalinnassa.

Kasvijalostus on parantanut viljojen viljelyteknisiä ominaisuuksia ja sadontuottokykyä ratkaisevasti. Jalostus on samaan aikaan myös tehostanut ohralajikkeiden typenkäyttöä eli kykyä tuottaa satoa kasvin käytettävissä olevaa typpikiloa kohden. Uusimpien lajikkeiden viljelylle on hyvät perusteet myös ympäristöllisistä syistä.   

 

Tehokkaampaa ravinteiden käyttöä

Kasviravinteista typpi on avain­asemassa viljelykasvien sadon ja valkuaisaineiden muodostumisessa. Typpi on kuitenkin varsin kallis tuotantopanos, ja sen liiallisella käytöllä on haitallinen vaikutus viljelyn taloudellisen tuloksen lisäksi myös ympäristöön. Kasvinviljelyn kannattavuuden ja ympäristö­vaikutusten kannalta on erityisen tärkeää, että tuotantokasvien typen ja muidenkin ravinteiden käyttö on mahdollisimman tehokasta. 

Typenkäytön tehokkuus rakentuu kahdesta osatekijästä: kasvin kyvystä ottaa lannoitteesta ja maasta vapautuvaa typpeä, eli typenottokyvystä, sekä kasvin kyvystä hyödyntää otettu typpi jyvä­sadon rakentamisessa, eli typen hyväksikäyttökyvystä. 

Ohralajikkeiden typenkäytöntehokkuutta tutkittiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:ssä Jokioisilla kasvukausina 2011 ja 2012. Kokeissa oli mukana 195 ohraa, joista 72 oli geenipankkiin tallennettuja pohjoismaisia maatiaislinjoja. Mukana olleet lajikkeet oli laskettu kauppaan vuosina 1916–2010. Laaja aikaskaala lajikemateriaalissa antoi poikkeuksellisen hyvän pohjan selvittää, kuinka kasvinjalostus on vaikuttanut ohralajikkeiden kasvustorakenteeseen, satoisuuteen ja typenkäytönt­ehokkuuteen.

 

Jalostuksella positiivinen vaikutus

Kasvinjalostus on ollut tuloksellista, sillä ohralajikkeiden sato on noussut 35–40 prosenttia (kuva 1). Viljojen sato rakentuu jyväpainon ja jyvälukumäärän mukaan, ja jalostuksella on ollut positiivinen vaikutus molempiin satokomponentteihin. Kaiken kaikkiaan keskimääräinen jalostuksen tuottama satolisä vuosikymmenessä on ollut 120–140 kiloa.

Satoisuus ja satovarmuus ovat kytköksissä lyhyempään korteen ja vähentyneeseen lakoutumiseen. Peltokokeissa maatiaiset ja vanhempi lajikemateriaali lakoutuivat aikaisin, monet jo tähkälle­tulovaiheessa. Mahdollisten sato­tappioiden lisäksi lakoutunut kasvusto muodostaa aina myös laaturiskin (tähkäidäntä ja erilaiset homeet). Lakoviljan puiminen on myös hidasta, ja kuivausaika pitenee korkeamman puintikosteuden johdosta. Yksi selvimmistä ja tärkeimmistä jalostuksen aikaansaamista parannuksista onkin sadon ohella ollut nimenomaan viljojen korren lujuuden parantaminen.

 

Typenkäyttökyky parantunut

Kun jalostus on nostanut ohralajikkeiden satotasoa, on tämä kytkeytynyt vahvasti parantuneeseen kykyyn käyttää typpeä (kuva 2). 

2000-luvun lajikkeet ovat typenkäytöntehokkuudeltaan keskimäärin vajaat 30 prosenttia tehokkaampia verrattuna maatiaisiin. Tarkasteltaessa erikseen typenottoa ja typen hyväksikäyttöä on jalostus tehostanut näitä molempia, mutta selvästi voimakkaammin kykyä ottaa typpeä. Typenoton ja hyväksikäytön tehokkuudet eivät korreloi keskenään. Koeaineistossa kaikkein tehokkaimmat typen­ottajat eivät olleet kaikkein tehokkaimpia typen hyväksikäyttäjiä ja päinvastoin. Tulevaisuudessa molempien ominaisuuden samanaikainen tehostaminen olisi tärkeää, sillä se mahdollistaisi yhä tehokkaampien lajikkeiden aikaansaamisen. Tulevaisuudessa kasvinjalostuksella saattaa olla uusia työkaluja näiden ominaisuuksien samanaikaiseen parantamiseen. Mikäli löydetään geenimerkkejä, jotka liittyvät esimerkiksi typenoton ja hyväksikäytön tehokkuuteen, voidaan näitä hyödyntää jalostusprosesseissa.

 

Myös muilla tekijöillä vaikutusta 

Kasvinjalostus on onnistuneesti tehostanut niin sadontuotto­kykyä kuin typenkäytöntehokkuutta. Vaikka lajikkeella onkin iso merkitys, ei sovi unohtaa myöskään muita tekijöitä, jotka vaikuttavat satoon ja ravinteidenkäytöntehokkuuteen. Ei yksin auta, vaikka lajike olisi kuinka tehokas ja satoisa, jos esimerkiksi kasvinsuojelutoimet, lohkon ja maaperän rakenne, ojitus, ravinnetila tai pH eivät ole kunnossa. Myös veden puute rajoittaa Suomessa yllättävän usein sadonmuodostusta. Kuivina kasvukausina sadetuksella voitaisiin huomattavasti parantaa satoisuutta ja sitä kautta ravinteiden käytön tehokkuutta. Nykyisin sadetusta käytetään vain erikoiskasvituotannossa. 

Tulevaisuus ilmastonmuutoksineen voi pakottaa – tai mahdollistaa – vesivarojemme nykyistä laajamittaisemman hyödyntämisen peltokasvituotannossa, varmistamassa satoa ja tehokasta ravinteiden käyttöä. 

Kuva 1. Jyväsato (kg/ha) typpitasoittain (35 ja 70 kg N / ha). Lajikeaineisto on ryhmitelty vuosikymmenen tasolla kauppaanlaskuvuoden perusteella. Maatiaisaineisto on sijoitettu vuoden 1900 kohdalle.

Kuva 2. Typenkäytöntehokkuus (sato kg / maasta vapautuva N + lannoite-N) typpitasoittain (35 ja 70 kg / ha). Lajikeaineisto on ryhmitelty vuosikymmenen tasolla kauppaanlaskuvuoden perusteella. Maatiaisaineisto on sijoitettu vuoden 1900 kohdalle.

 

Luetuimmat artikkelit

Lisää luetuimpia artikkeleita