Järeääkin järeämpi Lemken Rubin 12 -lautasmuokkain

02.11.2015 // Hannu Koivisto

Lemkenin Rubin 12 -lautasmuokkain on painava kone, joka hoitaa jopa luomutilan rikkatorjunnan.

Syksyn vesisade piiskaa peltoa koko voimallaan. 400-hevosvoimainen veturi ähkäisee päisteessä. Umpirautainen yli kymmenen tonnin järkäle hivuttautuu ripeästi työasentoon. Parin hehtaarin sänkipelto tulee valmiiksi vartissa. 

Suomen ensimmäinen Lemken Rubin 12 hautaa sängen mullokseen hetkessä. Ison tilan vaativaan muokkaukseen tarkoitettu kone on arvokas mutta perusteltu hankinta.

– Kyllästyimme edelliseen muokkaimeen. Se oli aivan kelpo peli, mutta se vaati koko ajan pientä huoltoa kesken töiden, viljelijä Tapio Ylelä kertoo. 

– Harmitti, kun keväällä ei oikeasti ole aikaa ruuvata, Juha Ylelä säestää. 

Ylelän tilalla Räyringissä, Keski-Pohjanmaalla on tukihakemuksessa 350 hehtaaria peltoa. Kun siihen laitetaan mukaan sopimuspellot, pinta-alaa kertyy noin 600 hehtaaria. 

73-senttisiä kuperia, maahan hakeutuvia lautasia ei tarvitse houkutella painumaan haluttuun työsyvyyteen.

 

150 luomulypsävän pihatto ja 150 nuorkarjan eineet vaativat ison nurmialan. Silti vilja-alaa on kotitarpeiksi asti kahdelle miehelle. 

Eva Ylelä hellii lehmiä ja Sampsa Ylelä hoitaa kaksi lypsyrobottia. Tilalla pyyhkii hyvin, kun investoinnit tehdään harkiten ja kohdennetaan oikein. 

– Kaikille tulee työstä palkka, Tapio sanoo. 

– Tarkkana pitää olla koko ajana, löysää ei ole, Eva jatkaa puhetta.

Tilalla on jatkuva kehitys ja eteenpäin menevä meininki. Eva sanoo työn olevan elämäntapa. 

Tapio Ylelä on konemies, jonka konehankinnat eivät ole mielitekoja, vaan ne perustuvat tuottavuuteen ja taloudellisuuteen.

 

Kevätkyntö muokataan pehmeäksi

Kaikki kylvettävät pellot kynnetään keväällä. Kynnökselle levitettävä iso lantamäärä mullataan lautasmuokkaimella yhdellä ajolla. Samalla tulee hoidetuksi luomutilan rikka­torjunta. 

Kyntö on perusta, ja vahva kylvömuokkaus sinetöi pellon. Vesitilaa riittää jokaiselle maa­lajille, eivätkä oraat huku. 

– Jokainen kulkee omaa polkuaan. Tämä on meidän tapamme, Tapio tuumaa vaatimattomasti. 

Ylelällä ei mietitä eri muokkaustapojen paremmuutta, vaan työ tehdään johdonmukaisesti tavalla, joka on hyväksi havaittu. 

Koneet hankitaan harkiten, eikä suunnitelmasta poukkoilla. Kokeilut on vuosien mittaan kokeiltu. ­Syvämuokkaus sopii luonnonmukaiseen tuotantoon. 

Luomu on ollut tilan valinta jo vuosien takaa. Se sopii nautakarjalle. Maidon hinnastakaan ei tule puhetta. Menestyvällä tilalla ei keskitytä valittamiseen.  

Satotasotkin ovat olleet mainioita. Lähipellolla tuli Juhan mukaan yli viisi tonnia ohraa hehtaarilta. 

– Mutta jostain tulee vain se kaksi tonniakin, täsmentää Tapio.

 

Lemken Rubin 12 on täysin uusi tuote

– Kun kone tuotiin keväällä pihaan, kuljettaja soitti, että hän ei sitten saa konetta kyydistä pois, Tapio kertoo. 

Lopulta järkäle nostettiin kaivinkoneella maahan. Koneen lätkässä on painoksi merkitty yli kymmenen tonnia, mutta painoon lisätään vielä jyrät: 600 kiloa kummallekin puolelle.

– Se on kuule saksalaista umpirautaa tuo peli, Tapio vakuuttelee. 

– Paino on sellainen asia, että sitä pittää oikein piätellä ku se mennee maahan, isäntä veistelee. 

Juha kertoo, että kuperat maahan hakeutuvat  lautaset ovat 73 senttiä halkaisijaltaan. 

– Niillä pääsee 20 sentin syvyyteen.

Rubin soveltuu pinnan tehokkaaseen kevytmuokkaukseen ja syvään möyhimiseen. Ohjekirja kertoo koneen vaativan 600 hevosvoimaa, mutta Tapion mukaan 400 hevosvoimalla on tultu tähän asti toimeen. Vetotraktoria on tarkoitus suurentaa, mitä Eva toppuuttelee vähemmän vakuuttavasti. 

Juha on perehtynyt Lemkeniin. Vaikka lautasmuokkaus-buumi on rauhoittunut 15 vuodessa, muokkain puoltaa edelleen paikkaansa, kunhan se on tarpeeksi järeä.

 

Helpot säädöt yhdellä kädellä

Lautasten syvyyssäätö hoituu kevyellä veivillä. Lemkenillä on yleisesti ottaen aivan oma filosofiansa ja testatut mekanismit, joilla säädetään koneen työ­syvyyttä ja muokkauksen hienosäätöä. 

Uusi, nerokas veivisysteemi hoitaa työsyvyyden tarkasti ja pysyvästi. 

Yksi asia, mitä Ylelän miehet korostavat, on kuljetusasentoon lukkiutuminen. 

– Se on automaattinen ja sataprosenttinen.

Vahinkoja sattuu maataloudessa paljon. Työkoneiden turvallisuuden pitää olla varma. Lemken on Ylelän farmarin mielestä erittäin huoltovapaa. 

Kaksi jousta sisäkkäin takaan sen, että muokkaimen vaimennus pelaa ilman nyökkimistä. Usein lautasmuokkaimen suuri synti on keinuminen.

Lemken Rubin 12 on pitkä. Muokkausjäljen viimeistelee duoprofiili­jyrä, joka tasoittaa hinattavan koneen menoa ja tasaa mulloksen. Profiilirauta kerää sisälleen multaa, jolloin multa painaa multaa tasaiseksi pinnaksi tiivistämättä mulloksen pintaa. Muokkain ei nyöki eikä tee peltoon aaltoja, vaikka koemielessä vauhtia on reilu 15 km/h. 

Normaali vauhti tällaiselle muokkaimelle on 12 km/h. 

– Nyt vähän mopo keuli, Tapio naurahtaa. 

Konemiehellä on aina pikkuisen tarvetta näyttää.

Lemken Rubinin työsaavutusta räknäillään kertyvän 7–8 hehtaaria tunnissa. Ylelän tilalla Lemken Rubin 12 ei taida olla se heikoin lenkki. 

Kuten Eva-emäntä sanoi haastattelun alussa, tilaa kehitetään koko ajan. Viisisiipiset paluuaurat taitavat olla uusimisen tarpeessa, jotta Rubin-kuskin ei tarvitse odotella.

 

 

 

Uusin lehti

Lue verkkolehti

Luetuimmat artikkelit

Lisää luetuimpia artikkeleita