Koetilan entiset ja nykyiset työntekijät kohtasivat juhlalounaalla

31.07.2013

Hahkialan kartanossa järjestettiin 30. heinäkuuta lounastilaisuus koetilan juhlavuoden kunniaksi. Mukana olivat niin entiset kuin nykyisetkin työntekijät.

Juhlavuottaan viettävä koetila isännöi lounastilaisuutta Hahkialan Kartanossa heinäkuun 30. päivänä. Paikalle saapui yli kolmekymmentä, vähintään neljä vuotta tilalla työskennellyttä henkilöä. Nostalgisen tapaamisen parhainta antia olivat tietenkin entiset työkaverit, joista moni tapasi toisensa ensi kertaa kolmeenkymmeneen vuoteen
 
Koetila on aina ollut vahvasti yhteisöllinen työympäristö, jopa elämäntapa. Kun Koetilan vt. johtaja Jouko Pakarinen kysyi vierailta kuinka moni heistä oli joskus asunut Hahkialan tilalla, nosti reilusti yli puolet kätensä.
 
Yhteisöllisyys ja pitkät työurat ovat Koetilalla tyypillisiä. Aikaisemmin oli yleistä, että tilan työntekijät perheineen asuivat tilan mailla olevissa asunnoissa. Yhteisö järjesti yhdessä juhlia ja kisailuja ja tunnelmaa oli kuin pienessä kylässä."

Katso videolta muistoja Koetilan menneiltä vuosilta. http://www.youtube.com/watch?v=sVyy_JmkCCA

 


 

Luetuimmat artikkelit

Lisää luetuimpia artikkeleita