Lehmätkö karppaavat

16.12.2012 // Kauko Kauppinen

Hiilihydraattien välttäminen, eli karppaus alentaa verensokeria, jolloin keho alkaa käyttämään kehoon kertyneitä rasvavarastoja. Tämä johtaa veren ketoaineiden lisääntymiseen, toisin sanoen ketoosiin tai asetonitautiin, jota vältetään lypsylehmien ruokinnassa kaikin keinoin.

Karppaus ja aikaisemmin Atkinsin dieetti ovat saavuttaneet huikean menestyksen laihduttajan elämänohjeina. Hiilihydraattien syömisen mahdollisimman tarkkaan välttämiseen perustuva ruokavalio alentaa veren sokeria ja mobilisoi elimistöön kertyneet rasvavarastot. Seurauksena on veren ketoaineiden lisääntyminen eli ketoosi ja luonnollisesti laihtuminen. Lypsylehmien ruokinnassa pyritään kaikin keinoin ketoosia välttämään, koska se eläinlääketieteessä katsotaan sairaustilaksi, joka vaatii asianmukaista hoitoa.  

Veren glukoosi on nisäkkäiden energiatalouden keskeinen tekijä. Se on aina nopeasti käytettävissä ja  suhteellisen helposti täydennettävissä. Ihmisellä aivot käyttävät suurimman osan veren glukoosista. Olen itse tavannut henkilön, jonka puhe hidastui merkittävästi pitkän Atkinsin dieetin seurauksena. Hiilihydraattien nauttiminen korjasi tilanteen suhteellisen nopeasti.

Lehmä, joka tuottaa maitoa 34 kg/vrk, käyttää kaiken ravinnossaan saamansa glukoosin maidon tuotantoon. On luonnollista, että muiden elintoimintoihin tarvitaan vapaista rasvahapoista saatavaa glukoosia, joten ketoaineita muodostuu vereen. Maidontuotanto saavuttaa huippunsa 4–6 viikkoa poikimisesta ja lehmän kuiva-aineen syöntikyky vasta 8–10 viikkoa poikimisen jälkeen. Lehmä on siis poikimisensa jälkeen pitkän ajan negatiivisessa energiataseessa, jossa veren glukoosipitoisuus on alhainen ja vapaiden rasvahappojen, asetonin, asetoasetaatin ja β-hydroksivoihapon pitoisuudet ovat korkeat. Kaikki lehmät eivät kuitenkaan sairastu ketoosiin eli asetonitautiin.

Lypsylehmien jalostus on onnistunut kehittämään tuotoseläimiä, joiden geneettisesti säädelty hormonituotanto poikimisen jälkeen ylläpitää negatiivisesta energiataseesta huolimatta korkeaa maidontuotantoa. Eläin ei ole sairas, vaikka sen veressä on runsain määrin ketoaineita. Eläin ikään kuin ”liukuu” sairauteen nimeltään ketoosiin.

Ketoosi eli asetonitauti on saanut nimensä sairaan eläimen verestä todettavista ketoaineista, joista yksi on asetoni. Jos veren glukoosipitoisuus laskee alle fysiologisen raja-arvonsa elimistö panee liikekannalle rasvavarastonsa. Ei-esteröityjen vapaiden rasvahappojen pitoisuus jopa viisinkertaistuu normaalista.

Miten totean ketoosin?

Kliinisen ketoosin oireet ovat selvät: Voimakas laihtuminen ja siitä huolimatta täydellinen ruokahalun katoaminen, maidon tuotannon romahdus, erittäin kuivat ja kovat ulosteet ja joskus saattaa esiintyä hermostollisia oireita. Toistaiseksi ei ole aukottomasti pystytty tieteellisesti osoittamaan, miksi ankarassa energiavajauksessa oleva lehmä menettää ruokahalunsa. Loogisesti ajateltuna nälän pitäisi lisääntyä veren sokeripitoisuuden laskiessa. Ilmeisesti joko ketoaineiden, asetonin, asetoasetaatin, ja β-hydroksivoihapon tai vapaiden rasvahappojen pitoisuuden nousemisella veressä on merkitystä ruokahalun vähenemiseen.

Useimmat ihmiset tunteva asetonin hajun jo melko pieninä pitoisuuksina, joten he haistavat asetonitaudin lehmän maidosta, hengityksestä ja jopa virtsasta. Piilevänkin ketoosin voidaan todeta maitonäytteen asetonipitoisuudesta, joko laboratoriossa tai markkinoilla olevilla pikatesteillä (Ketolac-BHB-liuskat, Pink-liuos).

Mitä voin tehdä asetonitaudin ennakolta estämiseksi?

Oleellista asetonitaudin ennakolta estämisessä on poikineiden lehmien tarkkailu. Pyrkimyksenä on havaita piilevää asetonitautia potevat eläimet.

Karjanhoitajat, joilla on herkkä nenä asetonille havaitsevat piilevän asetonitaudin ilman apuvälineitäkin. Heidänkin on hyvä varmistaa asetonin toteaminen maidossa pikatesteillä. Maitonäytteiden tutkiminen 3–6 viikkoa poikimisen jälkeen 2–3 kertaa varmistaa piilevästi ketoottisten eläinten havaitsemisen. Erikoisen tarkasti kannattaa tarkkailla eläimiä, jotka ovat edellisellä  poikimiskerroilla todettu sairastaneen piilevää tai selkeää asetonitautia. Piilevää tautia sairastavat kannattaa ” lääkitä” rehun lisäaineilla, jotka sisältävä propyleeniglykolia, natriumpropionaattia, glyserolia, ja melassia, joko useampia yhdessä tai yhtä yksinään. Tällä tavalla menetellen voidaan välttää melkoiset maidontuotoksen menetykset, jotka arvioidaan  olevan 6–9 prosenttia. Kliinisesti varmistetussa ketoosissa menetykset ovat 20–25 prosenttia. Koko tuotantokaudella ketoosia piilevästi tai kliinisesti potevat lehmät tuottavat kuitenkin koko lypsykaudella enemmän maitoa kuin ne lehmät, jotka eivät sitä pode. Huippusuoritukset vaativat hintansa. Lehmät eivät karppaa vaapaaehtoisesti.

 

Kauko Kauppinen
Biofarm Oy

 

Uusin lehti

Lue verkkolehti

Luetuimmat artikkelit

Lisää luetuimpia artikkeleita