Viikko 52/2016

Markkinakatsaus viikolla 52/2016

Venäjän viranomaiset vahvistivat syksyllä korjatun ennätyssadon 119,1 miljoonaa tonnia, joka kasvoi edellisvuoden suuresta sadosta yli 14 miljoonalla tonnilla. Suuren satonsa turvin Venäjä on ollut aktiivinen mm. maailman suurimman vehnänostajan Egyptin ostotarjouksissa ja vienyt näistä tarjouksista valtaosan. Markkinoilla tarkkaillaan tällä hetkellä myös Argentiinan ja Australian satojen määrää ja niiden laatuja. Joka tapauksessa Argentiinassa ollaan korjaamassa huomattavasti viime kautta suurempaa vehnäsatoa, joka johtuu sekä kasvaneesta kylvöalasta, mutta myös suotuisasta kasvukaudesta. Brasilian soijantuotannon arvioidaan nousevan 102 miljoonaan tonniin eli ensi kertaa yli 100 miljoonan tonnin haamurajan.

Ensimmäiset EU:n viljantuotantoarviot ensi syksyn viljasadosta on tehty. Ranskalaisen analyytikon mukaan EU:n viljantuotanto kasvaa tästä kaudesta 11 miljoonalla tonnilla lähes 307 miljoonaan tonniin. Ranskassa syysvehnää on kylvössä enemmän kuin kertaakaan sitten 1990-luvun alun, vaikka hintatasossa ei odoteta merkittäviä muutoksia tulevalla kaudella. Öljykasvien syyskylvöt sen sijaan jäivät alhaisiksi ja tämä yhdistettynä alhaisiin varastotasoihin tukee rapsin hintaa. Tämä tukee kevään öljykasvikylvöjä myös Suomessa ja ne on syytä ottaa huomioon kevätkylvöjä suunniteltaessa.

Suomen kevätkylvöjen aikomuksista saadaan ensimmäisiä tietoja helmikuussa. Öljykasveille on hyvä kysyntä sekä lupaavat hintanäkymät, joten niiden kylvöä voi suositella. Samoin laadukkaalle kauralle on markkinoita sekä kotimaassa että viennissä. Hometoksiiniriskiä voi pienentää monin viljely- ja käsittelyteknisin toimin sekä edustavia näytteitä analysoimalla. Ohran kulutus jatkuu suurena Pohjanmaalla ja ohraa tullaan ajamaan ensi kaudella sinne myös maan eteläosista kovan kulutuksen kattamiseksi. Kotimaan vehnää käyttävä teollisuus käyttää vehnää sekä mylly- että rehukäyttöön. Viennissä kaupan tehtävänä on koota järkeviä eriä kutakin viljalaatua maailmanmarkkinoille. Viime vuosina yksittäisten laivauserien koot ovat kasvaneet ja riittävän suuri viljamassa on edellytys, että vientiä voidaan järkevästi tehdä.

Ota yhteyttä viljamieheesi

{{employee.Municipality}} {{employee.Municipality}}:

{{employee.Title + employee.LastName}}

{{employee.FirstName}}   {{employee.LastName}}

{{employee.Titles}}
gsm. {{employee.DefaultPhone}}
puh. {{employee.AdditionalPhone}}
{{employee.Email}} @{{employee.TwitterLink}}
{{$select.selected.Name}}