Viikko 34/2018

Markkinakatsaus viikolla 34/2018

IGC:n (Kansainvälinen Viljaneuvosto) elokuun raportin maailman viljasatoennustetta korotettiin edellisestä arviosta marginaalisesti 4 miljoonalla tonnilla 2063 miljoonaan tonniin. Pohjoisella pallonpuoliskolla sato alkaa olla korjattuna ja siten suuret muutokset satoennusteissa käyvät tavanomaisesti vähiin tässä vaiheessa vuotta. Tässäkin raportissa näkyy selkeästi kaksijakoisuus eli tuotantoa pienennettiin voimakkaasti EU:ssa ja Australiassa yhteensä 12 miljoonalla tonnilla, mutta lisättiin puolestaan 16 miljoonalla tonnilla etenkin USA:ssa, mutta myös Ukrainassa ja Argentiinassa.

Maailman ohrantuotannon arvellaan olevan alhaisinta sitten satokauden 2012/13 ja tämä onkin tehnyt esim. rehuohrasta poikkeuksellisen ja ennätyksellisen korkeahintaista suhteessa muihin viljoihin, kuten myllyvehnään. Paikoin rehuohra on tällä hetkellä kalliimpaa kuin myllyvehnä, mikä puolestaan voi muuttaa kysyntää muihin rehuviljoihin, kuten maissiin. Öljykasvimarkkinoita hermostuttaa tällä hetkellä USA:n ja Kiinan soijatullien asettamat muutokset, jotka voivat muuttaa öljykasvimarkkinoita pitkään jatkuessaan paljonkin.

Euroopassa viljankorjuu alkaa olla loppusuoralla ja sadon määrä- ja laatukuva alkaa olla jo varsin kehittynyt. Saksassa viljelijöiden oma järjestö BDV arvioi viljasadon olevan matalin 25 vuoteen, hieman alle 36 miljoonassa tonnissa. Arvio on samansuuntainen muiden toimijoiden kanssa ja selvästi pitkän ajan keskiarvojen alapuolella. Sadon laatukuva EU:ssa on hyvin vaihteleva ja etenkin Itämeren alueella viljalajista riippumatta viljassa on paljon valkuaista. Tästä huolimatta futuurikurssit Matifissa ovat olleet laskusuunnassa, mutta kuten aina ennenkin, futuureissa ja fyysisessä viljakaupassa hinnat voivat poiketa toisistaan suuntaan tai toiseen merkittävästikin.

Suomessa viljanpuinneissa on huomattavia paikallisia eroja. Hyvin pitkällä puinneissa ollaan etenkin Pohjanmaan alueella, jossa mm. maalajeista johtuen kuivuudesta johtuva jälkiversonta lienee ollut etenkin maan eteläosien savimaita vähäisempää. Vehnillä valkuaiset ja sakoluvut ovat olleet odotusten mukaan korkeita ja kauralla puolestaan hehtolitrapainot ovat olleet matalahkoja ja seulonnat tavanomaista suurempia. Etenkin kauran hehtolitrapainoa voi parantaa kuivurissa jopa useita kiloja, kun esim. jäähdytyksen yhteydessä kierrättää viljaa tarpeeksi kauan ja esipuhdistin on säädetty riittävälle tasolle. Kaurassa hometoksiinipitoisuudet ovat olleet hyvin matalalla tasolla, ainoastaan Kaakkois-Suomessa on toistaiseksi havaittu hieman kohonneita pitoisuuksia. Viljanhinnat ovat jatkaneet kohoamistaan Suomessa puintien edetessä. Vilja on ollut puitaessa kuivaa, joka pienentää etenkin kuivauskustannusta keskimääräisestä – viime vuoden poikkeusoloista puhumattakaan. Lantmännen Agron jo aiemmin esittämä kokonaissatoarvio on ennallaan, 2,65 miljoonaa tonnia.

Tutustu myös Lantmännen Agron uusiin viime viikolla lanseerattuihin viljakaupan työkaluihin. Ensimmäiset viljelijöiden tekemät AktiiviTermiinit on jo tehty!

Lue lisää uusista työkaluista »

Ota yhteyttä viljanostajaan

{{employee.StoreName}} {{employee.StoreName}}

{{employee.Title + employee.LastName}}

{{employee.FirstName}}   {{employee.LastName}}

{{employee.Titles}}
gsm. {{employee.DefaultPhone}}
puh. {{employee.AdditionalPhone}}
Lähetä sähköposti @{{employee.TwitterLink}}
{{$select.selected.Name}}