Viikko 10/2018

Markkinakatsaus viikolla 10/2018

Yhdysvaltojen syysvehnän kunto on tällä hetkellä äärimmäisen huono pitkään jatkuneen kuivuuden takia ja sen on arvioitu olevan heikoin vuoden 2006 jälkeen. Sadonmuodostuksen kannalta seuraavat 40 päivää ovat tärkeitä ja tänä aikana kaivataan riittäviä sateita USA:n tärkeimmässä syysvehnäviljelyosavaltiossa Kansasissa. Hieman etelämpänä Teksasissa talvilepo on jo päättymäisillään.

Maailman viljapörssien vehnänoteeraukset ovat laskeneet tämän viikon aikana käytyään viime viikon loppupuolella selvästi tätä viikkoa korkeammalla. Esimerkiksi Pariisissa Matif-vehnän toukokuun futuuri kävi korkeimmillaan 1. maaliskuuta 167,50 eurossa tonnilta ja keskiviikon 7.3. päätöskurssi oli 164 euroa. Kuukauden vaihtuminen tuo aina tiettyä hintavaihtelua johdannaisiin, kun mm. rahastot hakevat markkinamuutoksista hyötyjä. Markkinat seuraavat lähiviikot sekä USA:n että Argentiinan kuivuutta, joilla molemmilla on ollut hintoja tukeva vaikutus sekä vehnällä että maissilla.

Venäjä voitti jälleen Egyptin valtiollisen viljanostajan vehnätenderin ja se myi alkuviikosta 175 000 tn myllyvehnää n. 230 USD/tn hintaan toimitettuna ostajalle. Nykyisellä n. 1,24 euron ja USD:n vaihtokurssilla hinta on hieman alle 186 euroa tonnilta. Egyptin vehnäostoissa hinta on vahvistunut talven aikana euroissa mitattuna muutamalla eurolla tonnilta, mutta edelleen eurooppalainen vehnä on hintakilpailukyvyltään huonoa. Vahva euro ei helpota eurooppalaisen viljan vientiä. Venäjän vehnän vientiarviota on jälleen nostettu ja se on nyt 37,5 miljoonaa tonnia, joka on yli 10 miljoonaa tonnia viime kautta enemmän. Syysvehnät ovat talvehtineet mm. Ukrainassa toistaiseksi hyvin, joten sato-odotukset ovat siellä hyvät.

EU:n komission mukaan viljojen vienti on EU:ssa markkinointikauden alusta yhteensä 20,5 miljoonaa tonnia. Tilanne vientien osalta on pysynyt ennallaan ja suuruudeltaan ne ovat yhä perässä viime kauden vastaavan ajankohdan 24,6 miljoonaa tonnia. Vehnän on viety 13,5 ja ohraa 3,6 miljoonaa tonnia. Tällä kaudella EU:n suurimmat viejävaltiot ovat olleet Ranska, Romania ja Saksa. Latvia ja Liettua ovat kasvattaneet suhteellista vientimääräänsä verrattuna viime vuosiin ja niiden odotetaan nostavan suhteellista osuuttaan yhä EU:n viljanviennistä. Koko Baltiassa viljasadon määrä on vuosikymmenessä lähes tuplaantunut ja hyvänä vuotena maat yltävät yhteensä jo 10 miljoonan tonnin tuotantoon. Viljasatoja on kasvatettu aggressiivisesti nimenomaan vientitarkoitukseen, koska maiden oma viljankulutus ei ole kasvanut lähellekään samassa suhteessa.

EU:hun on tuotu viljaa tällä kaudella noin 15 miljoonaa tonnia, josta maissin osuus on lähes 11 miljoonaa tonnia. Viime vuonna vastaavan ajankohdan tuontimäärä oli reilu 11 miljoonaa tonnia. Rehuviljojen osalta EU on nettotuoja ja tällä kaudella nettotuonti on 3,4 miljoonaa tonnia, joka on suurin määrä viiteen vuoteen. Suurimmat tuojamaat ovat Espanja, Italia ja Alankomaat ja tärkeimpänä tuontimaana tällä kaudella Brasilia on ohittanut Ukrainan.

EU:n komissio arvio viljojen kokonaissadon olevan ensi syksynä 304 miljoonaa tonnia eli se olisi 0,8 % viime vuotta pienempi ja samalla alle keskimääräisen sadon. Vehnällä satoarvio on 140 (-1,1 %), ohralla 60,9 (+3,7 %) ja maissilla 63,9 (-2,0 %) miljoonaa tonnia. Kauralla sato olisi 7,8 (-3,7 %) miljoonaa tonnia. Satoarvio perustuu pitkäaikaisiin keskiarvosatoihin.

Öljykasvien eli soijan, rapsin ja auringonkukan kokonaisala EU:ssa tälle satokaudelle on komission mukaan lähes 12 miljoonaa hehtaaria, joka on toteutuessaan prosentin viime vuotta pienempi. Rapsin ja rypsin tuotantoalaennuste on 6,8 miljoonaan hehtaaria, joten se suurenisi viime vuodesta 1,5 prosenttiyksikköä. Tuotantomääräksi arvioidaan tässä vaiheessa 35,5 miljoonaa tonnia, joka on toteutuessaan ennätysluokkaa ja kasvaisi viime kaudesta 0,6 miljoonalla tonnilla. Käytännössä rapsin tuotanto kasvaisi ja vastaavasti auringonkukan pienenisi.

Laatuviljasopimus

16.3.2018 mennessä vähintään 20 ha Laatuviljasopimuksen tehneille annetaan sopimuslahjana kannu Mangozinia. Ota yhteyttä omaan Lantmännen Agroon tai tee sopimus netissä.

Ota yhteyttä viljanostajaan

{{employee.StoreName}} {{employee.StoreName}}

{{employee.Title + employee.LastName}}

{{employee.FirstName}}   {{employee.LastName}}

{{employee.Titles}}
gsm. {{employee.DefaultPhone}}
puh. {{employee.AdditionalPhone}}
Lähetä sähköposti @{{employee.TwitterLink}}
{{$select.selected.Name}}