Lannoitteiden hinnat reippaassa laskussa – nyt kannattaa suunnata kaupoille

Julkaistu 22.06.2020 klo 9.17 | Päivitetty 22.06.2020 klo 20.18

Lannoitekausi 2019-2020 on päättynyt ja uusi on juuri alkamaisillaan. Euroopassa joissain maissa syysviljojen sadonkorjuu on jo alkanut, ja ennen varsinaista sadonkorjuun huippua lannoitekauppaa pyritään tekemään niin paljon kuin mahdollista. Tämä asettaa hintatason Euroopan tasolla ja perinteisesti Suomessa lannoitekauppa alkaa nyt juhannuksen jälkeen.

Edelliskautta leimasi keskimääräistä korkeampi avaushintataso ja talvella oli hyvin maltillinen hintojen nousu. Tällä hetkellä Euroopan niin sanotut listahinnat ovat hieman laskeneet, mutta toteutuneiden kauppojen hintataso on ollut jopa 40€ alhaisempi kuin edelliskautena. Toisaalta, myös ensimmäisiä hinnannousuja on jo havaittu joissain maissa. Tämä ennakoi siis myös Suomessa paluuta vuosien 2017 ja 2018 avaushintojen tasolle. Lannoite onkin tällöin suhteellisesti edullisempaa, ja kannattaa lähteä kaupoille mielummin hieman reiluin ostoin kuin viimeistä tarvittua kiloa tarkkaan laskien.

Lannoitteiden hintakehitys on ollut läpi vuosien tarkasteltuna nousevaa. Nousu on ollut keskimäärin noin 15%, joinakin vuosina hintakehitys on ollut enemmän ja toisina vähemmän. Kuluneen 10 vuoden tarkastelujakson aikana lannoitteen hinta on joka vuosi noussut ja edullisin ajankohta on ollut hankkia lannoitteet heinäkuussa. Yksittäisten tuotteiden osalta joitain poikkeuksia voi olla, mutta koko lannoitekauppaa tarkasteltuna yhtenäkään vuonna hinnat eivät ole laskeneet. Tässä voikin saada rahoilleen kohtalaisen korkotuoton! Aikainen toimitus ei myöskään tarkoita aikaista maksua. Meiltä saat kätevästi Viljelijän kausirahan jolla saat eräpäivän laskukohtaisesti vaikka vuoden loppuun tai muuhun haluamaasi ajankohtaan.  

Meiltä lannoitteet kaikkiin tarpeisiin

Lannoitevalikoimastamme löydät kattavat ratkaisut karjatiloille ja korkeamman P- ja K -pitoisuuksien tarpeisiin, kuten YaraMila Y25 ja typpituotteista YaraMila NK2. Sen sijaan Etelän viljatiloille sopii erinomaisesti YaraBela AXAN, joka korvaa käytännössä täysin YaraBela Suomensalpietarin niin kylvölannoitteena kuin pintalevityksenäkin, ellei seleenille ole erityistä tarvetta. Mangaaniköyhille alueille taas olemme tuoneet valikoimaan Yara N26 S Mn hivenpitoisen lannoitteen, jolla mangaania saadaan jo kylvölannoituksessa suuri määrä.

Tervetuloa kaupoille vielä ennen kesälomia – kysy tarjous paikallisesta Lantmännen Agrosta.

Kysy lisätietoja

{{$select.selected.name}}

{{selectedStore.MarketingCompanyName}}

{{selectedStore.Address}}, {{selectedStore.PostalCode}} {{selectedStore.Municipality}}

puh: {{selectedStore.DefaultPhoneNumber}}
{{selectedStore.AdditionalPhoneNumber}}

{{selectedStore.ContactEmail}}

Palvelemme

Arkisin
{{selectedStore.OpenWeekdays}}
Lauantai
{{selectedStore.OpenSat}}
Sunnuntai
{{selectedStore.OpenSun}}