Reilu Teko -keräyksessä kerättiin 70 % kierrossa olevasta materiaalista

Julkaistu 13.11.2019 klo 13.15 | Päivitetty 19.11.2019 klo 10.04

4H-järjestöjen ja Yara Suomen koordinoimassa keräyksessä kerättiin tänä vuonna 673 000 kiloa lannoite- ja siemensäkkejä. Se on noin 70 % kaikesta kierrossa olevasta materiaalista. Määrä on yli 60 000 kiloa viime vuotta suurempi. Lantmännen Agro ja Lantmännen Feed toimivat keräyksen yhteistyökumppaneina.

Reilu Teko -keräyksessä työllistyy vuosittain iso määrä nuoria. 4H-nuoret työskentelivät taas viime kesänä Reilu Teko -lannoite- ja siemensäkkikeräyksen parissa. Keräykseen saatiin 673 000 kiloa muovia jatkokäsittelyä varten. Keräysmuovista valmistetaan muun muassa vannenauhaa saha- ja rakennusteollisuuteen.

”Vuoden 2019 keräysmäärä on upea. Keräysmäärissä on vuosittaista vaihtelua, mutta tämä on kärkikastissa. Määrä on esimerkiksi viime vuotta 62 000 kiloa suurempi. Tänä vuonna keräyspottia on kasvattanut se, että mukana on lannoite- ja siemensäkkien lisäksi entistä enemmän rehusäkkejä. Yleinen keskustelu muovista ja pakkausmateriaalien kierrätyksestä on varmasti myös kannustanut viljelijöitä osallistumaan keräykseen. Haluan kiittää viljelijöitä, 4H-järjestöjä ja yhteistyökumppaneita keräyksen onnistumisesta”, Yara Suomen kaupallinen johtaja Timo Räsänen sanoo.

Suomen 4H-liitolle luovutettiin palkitsemistilaisuudessa Helsingissä 137 736 euron arvoinen shekki. Keräyksen tuotto käytetään keräykseen osallistuneiden nuorten palkkoihin ja nuorisotyön tukemiseen. 

”Haluamme mahdollistaa nuorille tekemisen paikkoja, joissa he voivat kantaa vastuuta ympäristöstä konkreettisella tavalla ja samalla työllistyä sekä ansaita omaa rahaa. Reilu Teko -keräys on erinomainen tapa lisätä nuorten ymmärrystä kiertotaloudesta”, sanoo Suomen 4H:n toimitusjohtaja Tomi Alakoski.

"Minulla on ollut suuri ilo ja kunnia toimia nyt noin kymmenen vuoden ajan Reilu Teko -säkkikeräyksen suojelijana. Viimeisen reilun 40 vuoden aikana muovia on saatu talteen lähes 38 miljoonaa kiloa, mikä on huikea ympäristöteko. Ennen kaikkea tämä on hieno asia 4H-nuorille, joille tämä saattaa olla ensimmäinen työkokemus. Ylpeydellä olen mukana suojelijana myös ensi vuonna”, maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio kommentoi.

Kunniamaininnat Iisalmeen ja Kristiinankaupungin 4H-yhdistyksille

Iisalmen 4H-yhdistys sai kunniamaininnan tultuaan uutena keräyspaikkana mukaan toimintaan. Toisen kunniamaininnan sai Kristinestads 4H -förening, joka lähes kolminkertaisti keräysmääränsä 30 300 kiloon. Kunniamainontojen ohejlla molempia yhdistyksiä muistettiin myös 500 euron lahjashekillä.

Säkkikeräyksessä ovat mukana Suomen 4H-liitto, Finlands svenska 4H, paikalliset 4H-yhdistykset ja Yara Suomi Oy. Lantmännen Agron ja Lantmännen Feedin ohella keräykseen osallistuivat myös Maaseudun Tulevaisuus, Hankkija Oy, Tilasiemen Oy sekä Lassila & Tikanoja.