Sami Mäklin Mäntsälän ja Porvoon K-maatalous-kauppiaaksi

Julkaistu 23.03.2016 klo 8.38 | Päivitetty 23.03.2016 klo 10.03

Lahden ja Orimattilan K-maatalous-kauppias Sami Mäklin (41) aloittaa 1.4.2016 myös Mäntsälän ja Porvoon K-maatalous kauppiaana.

Vuodesta 1999 K-maatalous-kauppiaana toiminut Mäklin laajentaa liiketoimintaansa Uudellemaalle vahvaan kokemukseensa nojaten. Alueiden asiakaskunnat ovat kauppiaan mukaan suhteellisen samanlaisia: Suurin osa asiakkaista on puhtaita kasvinviljelijöitä, eläintilojen muodostaessa pienemmän osan. Alue on vahvaa maatalousaluetta, mikä antaa paljon mahdollisuuksia toiminnan edelleen kehittämiseen.

Mäntsälän ja Porvoon K-maatalouden toimipisteiden henkilökunta siirtyy uuden yrittäjän palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Kauppojen huippuammattitaitoinen henkilökunta onkin Mäklinin mukaan ehdoton edellytys sille, että yrittäminen usealla paikkakunnalla on mahdollista.

Lisätietoja: Sami Mäklin puh. 050 386 0690

 

K-kauppiaat

Suomessa on tällä hetkellä noin 1200 K-kauppiasta, joista ruokakauppiaina toimii noin 900 yrittäjää. K-kauppiasyrittäjä tuo hyvän palvelun, osaamisen ja paikallistuntemuksen kautta lisävoimaa ketjutoimintaan. K-kauppiaat vastaavat kauppansa asiakastyytyväisyydestä, henkilökunnasta ja liiketoiminnan tuloksellisuudesta.