Vetovastuu vaihtuu Reinikaisilla

Julkaistu 10.03.2015 klo 1.04 | Päivitetty 10.08.2015 klo 9.02

Reinikaisen veljekset ottavat kauppojen vetovastuun Nivalassa, Haapajärvellä ja Reisjärvellä.

Maaliskuun alusta Nivalassa ja Haapajärvellä Rautia-K-maataloudet sekä Reisjärvellä K-maatalous siirtyivät Tapani Reinikaisen poikien Tuomas (27) ja Topias (26) Reinikaisen luotsaukseen. Tapani ja Tarja Reinikainen ovat toimineet K-kauppiaina vuodesta 1999 saakka, ensin Reisjärvellä ja sitten lisäksi Nivalassa ja Haapajärvellä.

”Kaupan työssä he ovat olleet mukana jo opiskelujen ohessa ja sitten myöhemmin kokopäiväisenä”

Tuomas ja Topias ovat molemmat suorittaneet ylioppilastutkinnon ja lähteneet siitä suoraan työelämään vanhempien kauppoihin. Molemmat ovat kouluttautuneet työn ohella, viimeisimmäksi molemmilla on suoritettuna rauta- ja maatalouskauppiaan valmennukset. Tuomas on erikoistunut maatalouskauppaan ja Topias rautakauppaan. ”Kaupan työssä he ovat olleet mukana jo opiskelujen ohessa ja sitten myöhemmin kokopäiväisenä”, Tapani kertoo.

”Jäämme Tarjan kanssa pojille taustatueksi. Kuten ennenkin Tarja hoitaa yrityksen taloushallinnon ja itse siirryn Reisjärven K-maatalouteen myymäläpäälliköksi”, sanoo Tapani. ”Olemme uudistaneet ja remontoineet kaikki kolme kauppaa viime vuosien aikana ja nyt on poikien hyvä jatkaa kauppojen kehittämistä. Uudet ajatukset ja uudet tuulet saavat kyllä puhaltaa sekä rauta- että maatalouskaupan nopeasti kehittyvillä aloilla”, lupaa Tapani.

Viikolla 11. järjestetään uusien kauppiaiden avajaiset ja vanhojen läksiäiset:

Ke 11.3. Haapajärvi
To 12.3. Reisjärvi
Pe 13.3. Nivala

Tervetuloa!

Lisätietoja:
K-kauppias Tapani Reinikainen, puh. 0500 266 382
K-kauppias Tarja Reinikainen, puh. 050 592 3961
K-kauppias Tuomas Reinikainen, puh. 044 545 8547
K-kauppias Topias Reinikainen, puh. 044 545 8571