Tehoa syysrapsin kylvöön, HeVa Grass Tiller jankkuri, Multi Seeder kylvöyksikkö

Julkaistu 10.07.2015 klo 13.30 | Päivitetty 06.08.2015 klo 15.09

Västankvarnin Peltopäivän yksi kiinnostavampia koneita oli HeVa Grass Stiller jankkuri varustettuna Multi Seeder piensiementen kylvöyksiköllä, lannoitesäiliöllä ja ohjain yksiköllä.

Sebastian Sohlberg oli hankkinut HeVa yhdistelmän erityisesti syysrapsin kylvöön. ”Menetelmä on suosittu Tanskassa ja Ruotsissa, joista tietoa kylvötaktiikkaan on hankittu. Aikaisemmin olemme testanneet menetelmää kevyemmällä kalustolla ja hankkineet kokemusta ratkaisusta. Yhdistelmä tulee myös urakointikäyttöön”, kertoi Sohlberg.

Jankkurin käyttö parantaa maan rakennetta kun tiivistynyt maa kuohkeutuu oikeasta syvyydestä. Lannoitteet ja siemenet puhalletaan ohjainyksikön säätelemänä jankkurioituun vakoon. Tämän ansiosta kylvö tarkentuu, juurtuminen tapahtuu riittävän syvään ja juuristo versoutuu hyvin. Lannoite tulee yhdistelmän etusäiliöstä. Tuholaistorjunta (etana) toteutetaan samanaikaisesti kylvön yhteydessä. Jankkuripiikkien väli on 50 cm, jonka ansioista kasvustolla on tilaa versoa voimakkaasti. 

Piikkejä tähän kokoonpanoon asennettiin 7, yleensä 5 kpl. Maksimi muokkaussyvyys on 60 cm.